ERI ESITTÄJIÄ: Säkenöivää voimaa – Tribuutti Sielun Veljille

Viime vuonna ilmestynyt Tuomari Nurmio -tribuutti osoitti, että myös Suomesta löytyy artisteja, joiden tuotannolle sopii pyhittää levyllinen näkemyksiä, ja mikä olisi sopivampi kohde pokkuroinnille kuin 80-luvun tärkein suomenkielinen rock-yhtye? Sielun Veljien merkitystä ei tarvitse erikseen korostaa ja sen musiikki elää edelleen vahvasti omaa elämäänsä. On kuitenkin häpeä, kuinka yhtyettä julkaissut yhtiö kunnioittaa bändin perintöä pusaamalla vasemmalla kädellä näin luotaantyöntävän paketin.

Säkenöivää voimaa on koottu vain yhtiön omia intressejä silmällä pitäen ja monet tribuutilla esiintyvät artistit ovat mukana vain kustantajakytköstensä ansiosta. Vai voiko kukaan vakavalla naamalla esittää, että esimerkiksi Popeda tai Tulenkantajat olisivat mistään muusta syystä mukana? Suoranaisesti yksikään kokoelman bändeistä ei ole tribuutin kohteen perinteenjatkaja ja ihmetyttää kuinka tylysti levyltä on sivuutettu esimerkiksi Kotiteollisuus ja muut itäsuomalaista hulluutta ja peräänantamattomuutta käymisaineenaan käyttävät ryhmät. Myös Sielun Veljien biisit ovat tällä koosteella täysin sivuseikka.

Tuntuu oikeasti pahalta, kuinka vähän kukaan on nähnyt vaivaa hankkeen eteen. Niin kuin tribuuteilla on tapana, kuulija ihmettelee miksi versiointiin on ryhdytty, kun alkuperäiseen ei ole tuotu mitään uutta. Samaan ilmiöön törmää tälläkin kertaa, mutta joukkoon on mahtunut roppakaupalla esityksiä, joista tyylitaju on jäänyt yhtä lailla unholaan kuin koosteen halvan näköisen kannen suunnittelijalta. Popeda, Pauli Hanhiniemen Perunateatteri ja Neljä Ruusua tekevät pahimman mahdollisen eli pistävät miettimään voivatko näin tunteettomat ja mitäänsanomattomat biisit olla alunperinkään mistään kotoisin, SubUrban Tribe sekoittaa Peltirumpunsa jopa Marilyn Mansonin Beautiful Peopleksi. Ja eikö tribuuttilevyn pitäisi olla kunnianosoitus? Eläkeläisten ja Petri Nygårdin mukanaolo kielii aivan jostain muusta eikä Nygård taida olla oikea artisti esittämään sensuurin ja taiteentekemisen hienovaraisesta suhteesta kertovaa Haista vittua.

Aikakausien ja tyylien kohtaamisen seurauksena huomionarvoista jälkeä syntyy vain Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen muovatessa Siekkareiden huippuhetkiin lukeutuvan Mustamaalaan-kappaleen uljaaksi riffisinfoniaksi. Bitch Alert yllättää saamalla Kevät-versioonsa hallitsematonta raivoa ja Aknestik löytää hysteerisen tulkinnan alunperin värittämän Elintason ytimestä hauraankauniin poplaulun. Muuten versiot ovat tarpeettomia, ennalta-arvattavia ja useimmiten pirun tylsiä. Ismo Alangon, Jukka Orman, Jouko Hohkon ja Affe Forsmanin hullunmaagisesta kemiasta ei tällä levyllä ole jälkeäkään.

Toivottavasti kukaan Sielun Veljiin palavasti ihastunut ei saa tätä koostetta käsiinsä.