ESKOBAR: Eskobar

Arvio julkaistu Soundissa 05/2006.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Eskobarin ura on hiipinyt jo neljännen pitkäsoiton merkkipaalulle. Bändin alkuvaiheen päämäärätön poukkoilu loppui jo edelliseen A Thousand Last Chances -levyyn (2004), joka esitteli Eskobarin entistä riisutumpana ja melankolisempana. Veto oli kaikin puolin onnistunut ja sisälsipä levy uljaan Cold Night -biisin myötä selvimmän yksittäisnäytteen yhtyeen potentiaalista. Nimetön uutuuslevy ei yllä samanlaiseen yksittäiseen huippuhetkeen, mutta kokonaisuutena se on Eskobarin albumeista ehein.

Arvio

ESKOBAR
Eskobar
V2

Eskobarin ura on hiipinyt jo neljännen pitkäsoiton merkkipaalulle. Bändin alkuvaiheen päämäärätön poukkoilu loppui jo edelliseen A Thousand Last Chances -levyyn (2004), joka esitteli Eskobarin entistä riisutumpana ja melankolisempana. Veto oli kaikin puolin onnistunut ja sisälsipä levy uljaan Cold Night -biisin myötä selvimmän yksittäisnäytteen yhtyeen potentiaalista. Nimetön uutuuslevy ei yllä samanlaiseen yksittäiseen huippuhetkeen, mutta kokonaisuutena se on Eskobarin albumeista ehein.

Merkittävin erityistekijä Eskobarin viime vuosien kehitykseen on laulaja Daniel Bellqvist ja hänen harjaantunut äänenkäyttönsä. Aiemmin miehen suoritus vaappui hetkittäin epävarmuuden rajamailla, mutta nyt Bellqvist tietää rajansa ja operoi niiden sisällä taidokkaasti. Hillitty ja surumielinen laulupuoli tukee hyvin trion vähäeleistä sointia, jossa suurta osaa näyttelevät erilaiset kaiutukset, tremolot ja vahva akustisuus. Suoranaiseen kitararymistelyyn Eskobar ei ole ikinä sortunut ja nyt pesäero on – jos mahdollista – vieläkin suurempi.

Samalla Eskobar on puolihuolimattomasti etääntynyt kaikista vallitsevista trendisoundeista. Postpunkia ihannoivien ja kulmikkaisiin rytmeihin nojaavien nuorisobändien rinnalla Eskobar kuulostaa samanaikaisesti ajattomalta ja oloonsa tyytyväiseltä. Jos Eskobar-levyn kappalemateriaali olisi hivenen terävämpää, olisi arvosana helposti noussut kiitettävän puolelle.

Lisää luettavaa