Saksalaiset erikoismetallistit sotkevat sumeilematta raastavaa bläkkisrääkynää, laahustavaa dödiskorinaa, aavemaista jälkimetallikuiskailua ja saatanallista dronetusta. Riffittely vuoroin sahaa ylinopeudella ja vuoroin raahautuu kivirekenä. Tempo ja tahtilajit nyrjähtelevät jossain kaukana popmusiikin tuolla puolen. Biisit ovat pitkiä ja rakenteet eeppisiä, joten jokaisen kuuden kappaleen sisällä samotaan läpi monenlaisia äänimaailmoja. Alusta loppuun albumin yhdistävä tekijä on järkähtämättömästi helvetillisen painostavana pysyvä tunnelma. Turha ehkä erikseen mainita, mutta myös tekstit edustavat synkkää runoutta.
Mundus Numen on niitä levyjä, joita on kuunneltava keskittyneesti tai se karkaa häiritseväksi taustarähinäksi. Keskittyneen kuuntelijan yhtye palkitsee, ja monikerroksisuudestaan huolimatta musiikkinsa ei ole teoriaopintoja vaativaa insinöörimetallia. Essenzin kokeilunhalu ja kyky luoda kummaa strukturoitua kaaosta pitävät otteessaan. Likaisesti pahat soundikerrokset kietoutuvat tyylikkäästi hifisti teräviin kitaravalleihin. Kosminen evil lurkkii normiratkaisujen takana. Taidemusiikillinen vivahde on vahvasti läsnä, mutta Essenz muistaa myös tykittää tarpeeksi.