FAARAO & KAKSPÄINEN NARTTU: Kukaan ei korvaa äitiä

Arvio julkaistu Soundissa 1/2015.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Arvio

FAARAO & KAKSPÄINEN NARTTU
Kukaan ei korvaa äitiä
Helmi

Cosmo Jones Beat Machinen aikoina vielä Pekkana tunnetun visionäärin muodonmuutos mystistä folkjazzia soittavaksi Faarao Pirttikankaaksi on tuottanut jo kaksi loistavaa albumia Kuhmalahden Nubialaiset -kokoonpanon kanssa. Nyt kippari on lyöttäytynyt yhteen jouhikkovirtuoosi Pekko Käpin ja myös soitinrakentajana tunnetun Juhana Nyrhisen kanssa.

Isolla väellä tehdyt Faarao-levytykset ylläpitivät vanhaa pelimannihenkeä, jossa kurinalaisesti soiteltiin edes suurinpiirtein mitä juhlaväki pirtissä toivoi. Kakspäinen Narttu on nimensä mukaisesti turmion tielle vienyt peto. Jo heti Äidittömistä lapsista lähtien meininki on toinen. Lauluääni on multainen ja porukan ulosanti rujo. Trio on tullut tupaan saappaat kurassa ja halkopinon takana on naukattu siivut pontikasta.

Uskonnollinen lataus on vahva, mutta ihan nöyrällä mielellä ei soittoporukka malta olla. Synninteko kiinnostaa ehkä lopultakin enemmän, vaikka veisausnuotti saattaa vielä olla muistissa.

Pahatapaisuudestaan huolimatta jykevän albumin sydän on vuoltu luonnonmukaisista ainesosista kansanperinnettä kunnioittaen. Populaariksi vertailukohdaksi voisi tarjota vain Tuomari Nurmiota shamanistisimmillaan.

Lisää luettavaa