FALCONER: Chapters From A Vale Forlorn

Arvio julkaistu Soundissa 03/2002.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
On turha korostaa kihelmöivän innostuksen määrää Falconerin uutuuteen tarttuessa. Ruotsalaisbändin debyytti oli yksi viime vuoden kovimmista julkaisuista, joten tokihan Chapters From A Vale Forlorn tuottaisi lisää hehkeisiin omintakeisiin melodioihin perustuvaa heavy metallia.

Arvio

FALCONER
Chapters From A Vale Forlorn
Metal Blade

On turha korostaa kihelmöivän innostuksen määrää Falconerin uutuuteen tarttuessa. Ruotsalaisbändin debyytti oli yksi viime vuoden kovimmista julkaisuista, joten tokihan Chapters From A Vale Forlorn tuottaisi lisää hehkeisiin omintakeisiin melodioihin perustuvaa heavy metallia.

Tuottaahan se, mutta innostus hiipuu äkkiä valjuksi äimistelyksi ja lopulta pettymykseksi. Mathias Bladin syvänpuhuva ja surullinen ääni on entisellään, kansanmusiikkivaikutteet kuuluvat edelleen, Stefan Weinerhallin riffit ropisevat rehevästi kuin haulikolla viljapellolle losautetut siemenet ja sounditkin ovat herttaisen raskaat. Ratkaisut vaan ovat aivan liian samanlaisia kuin debyytillä ja kiihkon nostattanut yllätyksellisyys uupuu täysin.

Enter The Glade ja Busted To The Floor omaavat ylväät kertosäkeet, mutta biisit niiden ympärillä kakistelevat ja takkuavat. Sama ongelma vaivaa koko levyä, sillä erinomaisia ja kerrasta nuppiin osuvia pätkiä kuullaan lähes jokaisessa laulussa, mutta ehjiä, tasonsa säilyttäviä kappaleita ei ole saatu aikaan paria enempää. Nopeasti sykkivä ja moniosaisuudestaan energiaa saava For Life And Liberty lähtee ensiluokkaisine kitaraharmonioineen niin räväkästi, että pelastuksen luulee jo tulleen. Kevyempi ja liukkaampi The Clarion Call vakuuttaa myöskin. Muiden biisien paras saavutus on se, että ne tuovat mieleen debyytin loiston.

Pettymyksen aiheuttaman lamaannuskse hälvetessä saapuu ajatus, ettei Forlorn ole ollenkaan kelvoton albumi. Bändin nimeä kantanut debyytti vain oli niin tyly suoritus, että keskitason kiekko tuntuu sen jälkeen todella vaisulta. Ehkä Falconerin olisi pitänyt luottaa enemmän Forlornilla orastaviin muutoksiin. Lament Of The Minstrelin keskiaikaisen tavernasta toiseen kiertavän soittajajoukon tuntua olisi ehkä kannattanut korostaa. Olisiko We Sold Our Homesteadsin akustisuudesta saanut sävyjä muuallekin ja olisiko Busted To The Floorin Hammond-ääniä kannattanut levitellä enemmän näkyviin? Vastaus kuullaan kolmannella lavyllä, jolle Falconerin on uusiuduttava. 

Lisää luettavaa