Sanfranciscolaisen Fallujahin kolmas albumi alkaa tunnelmallisissa ja eteerisissä merkeissä, mutta jo Adrenalinekakkoskappaleeseen tultaessa tekninen death metal ottaa melodioilta vallan. Ensimaku tuotannosta on hieman laimea; aivan kuin alataajuudet olisivat jääneet miksauspöydälle.
Albumimitassa käy selville, että tämä on tietoinen ratkaisu. Fallujahin ilmaisussa on niin paljon nuotteja, rytmejä ja kitarakoreografiaa, että bassolle ei yksinkertaisesti ole tilaa. Yhtyeen death metal onkin elimellisesti erilaista kuin vaikkapa genren pioneereilla Cannibal Corpsella ja Nilellä, jotka uivat hyvinkin syvissä vesissä. Lippuni nousee toistaiseksi yhä viimeksi mainituille.
Dreamlessista ja sen tyylipuhtaasta paatoksesta on hankala sanoa pahoja lauseita, mutta jotain hyvin kliinistä, hyvin kertakäyttöistä Fallujahin ilmaisussa on. Onko kyse sitten vanhanaikaisesti killeribiisien puutteesta vai nykyheavya vaivaavasta puhkituottamisesta, mutta yhtyeen tunne ei yksinkertaisesti välity. Väittäisin silti, että elävänä, vailla levyttämisen lainalaisuuksia, tämäkin bändi noussee oikeuksiinsa.