FOO FIGHTERS: In Your Honor

FOO FIGHTERS
In Your Honor
Sony BMG

Dave Grohlin rajat biisinkirjoittajana tulivat vastaan jo Foo Fightersin kakkoslevyllä The Colour And The Shape (1997), mutta varsin menestyksekkäästi on yhtye senkin jälkeen porskuttanut. Kun ryhmä vuosien myötä hivuttautui lähemmäksi rockin valtavirtaa, oli se muutamista ristiriitaisista kommenteista huolimatta ilmeisen tyytyväinen asemaansa. Yhtenä planeetan isoimmista bändeistä kelpaa toki lekotella, vaikka samalla olisi menettänyt viimeisetkin rippeet alkuperäisestä särmikkyydestään.

Kovin radikaalisti ei Foo Fighters ole In Your Honor -levyllä lähtenyt uudistumaan. Entuudesta poikkeavaa on lähinnä se, että kyse on kahdesta toteutustavaltaan täysin erilaisesta kiekosta. Ensimmäinen levy luottaa perinteiseen rock-ilmaisuun ja toinen on puhtaasti akustinen kokonaisuus. Mitään päätä räjäyttävää ei kummallakaan ole, mutta jälkimmäinen on jo lähtökohdiltaan selvästi mielenkiintoisempi kokonaisuus. Jos Grohlilla ja kumppaneilla olisi ollut pokkaa julkaista pelkkä akustinen levy, olisin nostanut miekkosille hattua. Tämä ratkaisu haiskahtaa hieman liikaa "pidetään fanit tyytyväisinä ja yritetään samalla hieman uudistua" -kompromissilta.

Foo Fighters on jokaiselle levylleen pystynyt sorvaamaan iskevän singlebiisin, eikä In Your Honor ole poikkeus. Tällä kertaa kyse vain on varsin turhanpäiväisestä rallista (Best Of You), joka saa "kunnian" olla bändin uran selvästi heikoin levyn ensitärppi. Onneksi levy on yleisilmeeltään selvästi pirteämpi. Nimikappaleessa Grohl on jopa onnistunut rikkomaan hieman kaavamaisuuteen taipuvaisen sointurakentelunsa. Myös hyper-energinen rumpali Taylor Hawkins pääsee kappaleessa osoittamaan hallitsevansa muutakin kuin voimakaslyöntistä perusmäiskettä. Perinteisistä punk-pohjaisista paloista onnistuvat parhaiten No Way Back, Hell ja The Last Song. Huomionarvoista on myös se, että Free Men kitarariffissä Grohl onnistuu herättämään henkiin erään edesmenneen ex-bändikaverinsa haamun. Ei liene vaikea arvata, kenestä on kyse.

Akustinen levy on huomattavasti vaikeampi pala arvioitavaksi. Alusta alkaen on kuitenkin selvää, ettei levyä ole koostettu pakonomaisesta tarpeesta tai ylijääneiden kappaleiden runsaudesta johtuen. Näihin biiseihin on panostettu täydellä sydämellä ja osa niistä on saattanut levätä pitkänkin ajan Grohlin pöytälaatikossa oikeaa julkaisuajankohtaa odotellen. On vaikea kuvitella, että näitä sävelmiä olisi missään vaiheessa edes aiottu pusertaa bändimuottiin, niin luontevan kuuloista materiaalia levyllä on. Akustinen levy on selvästi sähköistä parempi. Keskiarvon näette alempana.