Levyarvio: ”Tekivätpä tuollaisenkin” – Foo Fightersin Medicine At Midnight on lyhyt mutta epätasainen

Foo Fighters
Medicine At Midnight
RCA

Foo Fighters on hyvä esimerkki rockyhtyeestä, jonka muotokieli on niin vakiintunut, että siitä on tullut omanlaisensa käsite. Dave Grohlin johtama sekstetti on löytänyt perusasetuksensa pieni ikuisuus sitten, ja mukiinmenevien albumeiden mittakaavassa tyylilliset muutokset ovat olleet lähinnä kosmeettisia.

Foo Fightersin kymmenes studioalbumi Medicine At Midnight tarjoaa siinä mielessä virkistävää vaihtelua, että sillä keski-ikäiset miehet meuhkaavat poikkeuksellisen kepeästi. Levy on pyhitetty hauskanpidolle, groovaavalle rockille ja rapsakoille riffeille.

Bileet käynnistyvät nostattavaa säröpoppia ja naiskuoron “na na naa” -huutoja tarjoavalla Making A Firella, joka istuisi hyvin myös Lenny Kravitzin katalogiin. Funkia hard rockiin yhdistelevä Cloudspotter herättää jo hieman epäilyksiä johdattamalla 1990-luvun alkuun ja Extremen apajille.

Mukaansatempaavalla nimiraidalla Foo Fighters osoittaa hallitsevansa myös kasaridiskoilun. Kaunis Chasing Birds puolestaan vie kevyen leijailevan retrofiilistelyn pariin.

Hyviä hetkiä riittää, mutta harmillisesti kolmasosa levystä on melkoista välimallin musisointia.

Albumin kulmakivi on bändille prototyyppimäinen mutta silti freesisti soiva Waiting On A War, jossa on samaa tenhoa kuin 19 vuoden takaisessa Times Like These -hitissä. Akustisen kitaran ja jousien kuljettaman kappaleen teksti kumpuaa Grohlin poikavuosien sotapeloista. Lopussa jyrisee kuin rintamalla konsanaan.

Hyviä hetkiä riittää, mutta harmillisesti kolmasosa levystä on melkoista välimallin musisointia. No Son Of Minen ja Holding Poisonin klassinen pullistelurock on kivaa kertakuuntelun verran. Keskinkertaisen Love Dies Young -menopalan paikkaa levyllä – saati sen päätösraitana – on vaikea puolustella.

Vain yhdeksän biisiä sisältävä Medicine At Midnight on lyhyt mutta epätasainen levy, joka tullee myöhemmin kuitattua lähinnä “tekivätpä tuollaisenkin” -heittoina.

Nuorista vaihtoehtorokkareista on kasvanut reilussa 25 vuodessa kukkulan kuninkaina paistattelevia leppoisia rocksetiä. Yhtyeen kunnianhimo ja näyttämisen halu ei ole enää korkeimmillaan, mutta toisaalta mailaakaan ei tarvitse puristaa. Medicine At Midnight kiteyttää tämän osuvasti.