THE FRAMES: Burn The Maps

Pakko nostaa hattua The Framesille ja sen keulahahmolle Glen Hansardille. Miehen esiintyminen vuosia sitten Alan Parkerin pirteässä The Commitments -elokuvassa (se kikkarapääkitaristi) vei koko yhteen kredibiliteetin pitkäksi aikaa ja pari ensimmäistä levyä (debyytti jo 1991) isoille levy-yhtiöille eivät suuria aaltoja nostattaneet. Ryhmä ei kuitenkaan luovuttanut ja 2000-luvun koittaessa se päätti itse julkaista seuraavan levynsä. Hiljaisen alun jälkeen For The Birds myi yhtyeen kotimaassa Irlannissa platinaa. Nyt laajemman julkaisun saava Burn The Maps on ehtinyt siellä jo tuplaplatinalukemiin.

The Framesille voisi ennustaa laajempaakin suosiota. Vaikka Burn The Maps ei täysin vakuuta, on siinä riittämiin mainioita kappaleita kääntämään pahinkin skeptikko. Hansardilla on aikamoisen hieno ääni ja hän onnistuu oikean tunnelman luomisessa niin hiljaisissa kuin enemmän rypistystä vaativissa lauluissa. Miekkosen teksteissäkin on paljon hienoja, simppeleitä huomioita, kuten "maybe it's all we can't take/keeps us always returning".

Hetkittäin The Frames musisoi sujuvasti jossain Smashing Pumpkinsin ja Coldplayn välimaastossa ja toisaalla taasen harhailee päämäärättömästi ja eksyneenä Sparklehorsen jalanjäljillä. Mielenkiintoisesti yhtyeen entisen ja nykyisen kitaristin yhdessä tuottama levy olisi pari kappaletta pudottamalla petrannut roimasti.