Edellisessä Soundissa kritisoidun Siinain kanssa Suomen lupaavimman bändin statuksen Helsingin Sanomien masinoimassa kriitikkoäänestyksessä napannut French Films voi hyvinkin majailla läpimurron kynnyksellä. Viisihenkisen orkesterin napakassa musiikissa ei ole mitään erityisen ainutlaatuista, mutta sen soittama nomadinen indierock saattaa resonoida nuorisossa kautta iPodeja ja tanssilattioita kuluttavan Euroopan.
The Golden Sea -ep:tä seuraava ensialbumi oikeuttaa toki pakolliset heitot uuden aallon, postpunkin ja surffirokin suuntiin, mutta – ilahduttavaa kyllä – French Films ei pyri tekemään kalkyloitua referenssipoppia. Imaginary Future on rehti kulutuslevy, täynnä teräviä koukkuja, joiden ainoana tavoitteena on saada mielihyvähormonit liikkeelle. Kaiken yllä Johannes Leppänen laulaa kopeasti, ikään kuin olisi juuri keksinyt rock´n´rollin. Orkesterin asenne tuo hetkittäin mieleen Editorsin kaltaiset mammutit, toisinaan taas kevyemmän version Broder Danielin tunteikkuudesta.
Onko French Films oikeasti Suomen lupaavin orkesteri? Kenties. Ehkä kriitikot ovat oikeassa ja miellyttävää indierokkia taidolla soittava yhtye on parasta, mitä Suomella on tarjota vuonna 2011. French Filmsin hemmoja tällainen pohdinta ei varmasti hetkauta lainkaan. He soittavat rokkia ja jättävät lätinät muille.
Soundi tavoitti French Filmsin laulaja-kitaristin Johannes Leppäsen vastaamaan muutamaan kysymykseen.
French Films valittiin Helsingin Sanomien kyselyssä Suomen lupaavimmaksibändiksi. Miltä moinen kunnianosoitus tuntui? Kenet olisitte itse valinneet?
– Olihan se mukavaa nähdä, että joku on huomioinut meidät, mutta ei se kuitenkaan meidän tekemisiin vaikuttanut.
– Suomessa tehdään nykyään paljon hyvää uutta musiikkia. Meidän listalla olisivat olleet ainakin Big Wave Riders, The Casbah, The Wha’s, The New Tigers, Gracias ja Siinai, joista viimeisin saikin saman verran ääniä kyseisessä kyselyssä.
Nykyindie taantuu helposti kuulostamaan esikuviensa jäljitelmältä. Mitä French Films tekee, jotta näin ei kohdallanne tapahtuisi?
– Meillä on alusta asti ollut selkeä kuva siitä, mitä halutaan tehdä. Toki me kuunnellaan paljon musiikkia eri artisteilta ja yhtyeiltä, joista osa on vaikuttanut meihin merkittävästikin, mutta kyllä me ollaan alusta asti tiedetty, mitä on French Films ja miltä se soundaa.
Minkälaisia tunnetiloja tai arvoja halusitte Imaginary Future -levyn välittävän?
– Olen itse ainakin biisejä tehdessäni visualisoinut niitä mielessäni tietynlaisiin miljöihin, jotka ovat jossain nuoruuden unelmien ja astetta karumman todellisuuden välimaastossa. Soundimaailmakin on jotakin dreampopin ja punkin väliltä. Aihealueet vaihtelevat aika tyypillisesti ihmissuhteiden tutkiskelusta ympäröivään maailmaan.
– Nykypäivän epäinhimillinen ja eriarvoistava systeemi vituttaa suunnattomasti. Sitä tulee välillä paettua biisienkirjoittamisella. Eskapismi onkin levyn yksi suurimmista teemoista, vaikka mukana on myös toivoa: edes pahin mahdollinen riistokapitalisti ei voi viedä unelmiasi, jos vaan tajuat pitää niistä kiinni. Vaikka meininki onkin aika ajoin todella ankeaa, ei pidä luovuttaa.
Jos saisitte lämmitellä ketä artistia hyvänsä, kuka se olisi ja minkä vuoksi?
– Onhan näitä vaikka kuinka paljon. Kysyin Jonilta (Kähkönen, kitarat) mitä se sanoisi tähän ja se vastasi, että The Jesus And Mary Chain vuonna 1985. Ei kuulemma tarvitse perusteluja.
Teksti: TIMO HARJUNIEMI