FRIDA HYVÖNEN: Silence Is Wild

Arvio julkaistu Soundissa 11/2008.
Kirjoittanut: MIKKO MERILÄINEN.

Isoisältään tutulta kalskahtavan sukunimen perinyt ruotsalaisneito esittäytyy toisella levyllään hyvin erilaisena kuin Until Death Comesilla (2005).

Arvio

FRIDA HYVÖNEN
Silence Is Wild
Secretly Canadian

Isoisältään tutulta kalskahtavan sukunimen perinyt ruotsalaisneito esittäytyy toisella levyllään hyvin erilaisena kuin Until Death Comesilla (2005). Siinä missä debyytti nojasi lähes täysin kosketinsoittimiin ja Fridan maneerittomaan lauluääneen, on Silence Is Wildilla äänessä täysi bändi, jonka antia hyödynnetään vaihtelevissa sovituksissa.

Levy on äänitetty vain parissa päivässä ja laulusuorituksia myöten lähes täysin livenä, minkä ansiosta albumin läpäisee välitön soiton riemu ja miellyttävän vanhahtava soundi. Kääntöpuolena metodissa on se, että tunnelman samankaltaisuus yhdistettynä Fridan valittavaa sävyä kertaavaan lauluun tekee kokonaisuudesta paikoin tuskallisen hitaasti etenevän. Onneksi yksittäiset laulut alkavat avautua kärsivällisen tutustumisen jälkeen, joten levyyn kannattaa sukeltaa sisään lyhyissä erissä ja shufflea apuna käyttäen. Siitä huolimatta sille jää muutama harmaana pysyvä esitys.

Levyn kohokohdaksi nousee avausraita Dirty Dancing, jossa yhdistyy nipun paras sävellys, upeasti soiva bändi ja kiehtova lapsuudenrakkaudesta kertova tarina. Sanoittajana Frida nimittäin on edelleen loistava. Hän luo arkisista aihepiireistä erikoisilla näkökulmilla ja vahvalla tarinankuljetuksella luettunakin hienosti toimivaa proosaa, joka kryptisimmilläänkin säilyy kiinnostavana.

Until Death Comes -albumista on kulunut kolme vuotta. Frida Hyvönen, tuntuiko aika pitkältä?
– Ei tuntunut, sillä olen ollut niin kiireinen. Minulla oli juuri ensimmäinen kahden viikon loma moneen vuoteen. Olen ollut kiertueella ja tein välissä musiikkia tanssiteatteriin. Lisäksi ää­nitin uuden albumin äskettäin. Kyseessä ei ole poplevy, vaan sound­track valokuvakirjaan, joka kertoo Pohjois-Ruotsissa asuvien thaimaalaisnaisten elämästä.

Musiikissasi ei juurikaan kuule vaikutteita modernista popista.
– En juurikaan kuuntele sellaista musiikkia, enkä ole koskaan halunnut olla osa sitä. Olen kiinnostunut kirjallisuudesta, muodista ja taiteesta, se on minulle tärkeää popkulttuuria. Mielestäni popmusiikki ei myöskään ole tällä hetkellä yhtä hyvää tai kiinnostavaa kuin vaikkapa elokuva tai kirjallisuus. Pop on erittäin paljon median kontrolloimaa.

Mikä on sinulle kaikkein vaikeinta musiikin tekemisessä?
– Henkisen ja psyykkisen puolen kunnossa pitäminen on vaikeinta. Se, että onnistun pitämään itseni hyvällä tuulella enkä menetä uskoa tekemiseeni. On niin helppoa käyttäytyä itsetuhoisesti ja vaikka juoda paljon, mutta se on todella tuhoisaa työni kannalta.

Debyytilläsi oli yksi biisi (Come Another Night), jonka toteutus oli samankaltainen kuin tällä levyllä. Tiesitkö jo silloin tekeväsi seuraavaksi bändilevyn?
– En tiennyt. Sen biisin kohdalla halusin vain tehdä jotain odottamatonta. Vähän kuin punkbändillä olisi yksi balladi albumillaan. Tällä kertaa puolestaan halusin yksinkertaisesti seuraa, koska olin kyllästynyt tekemään musiikkia yksin.
– Mielestäni albumit eivät eroa paljon toisistaan, ne ovat molemmat pohjimmiltaan pianoon ja lyriikoihin perustuvia. Haluaisin kuitenkin tehdä vielä hyvin monenlaista musiikkia ja koska olen vasta kolmekymppinen, on minulla toivottavasti vielä 50 vuotta aikaa.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa