GAY DAD: Leisure Noise

Arvio julkaistu Soundissa 07/1999.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Voi kuinka ratkiriemukas ja vaivaton paketti Gay Dadin esikoisalbumi onkaan!

Arvio

GAY DAD
Leisure Noise
London

Voi kuinka ratkiriemukas ja vaivaton paketti Gay Dadin esikoisalbumi onkaan! Leisure Noisella ei ole tietoakaan vuosituhannenvaihteen aiheuttamasta angstista eikä musiikillisesta takakireydestä. Gay Dad rullaa Brian Enon Another Green Worldin tavoin leijuvan ambientpoppinsa, partaveitsen terävän glamrockinsa ja tanakan avaruusrockinsa esiin yhtä vaivattomasti kuin David Bowie esitteli uusia inkarnaatioitaan 70-luvulla.
Leisure Noise on kymmenen biisin tiukka paketti, joka mahtuu melkein kokonaan 90-minuuttisen c-kasetin toiselle puolelle. Muutenkin albumi vaikuttaa enemmän joskus 20 vuotta sitten ilmestyneeltä unohdetulta rock-klassikolta kuin informaatioajan kiivaimman kehityksen aikana debytoivan yhtyeen albumilta. Ehkä juuri siinä onkin Gay Dadin salaisuus: joskus pelkkä pop-musiikki ja hyvät biisit ovat tarpeeksi.
Jos yhdelle ja samalle kiekolle kertyy Dimstarin, Joyn, Mysticin, Black Ghostin ja To Earth With Loven tasoinen biisinippu, niin yhtye on hypensä ansainnut. Gay Dadin tulevaisuudesta on paha sanoa yhtään mitään, mutta kesä 1999 on tiukasti hanskassa. Leisure Noise on helvetin hyvä pop-levy.

Lisää luettavaa