GORDON HASKELL: Harry´s Bar

Pikkutuntisella jazz-balladilla How Wonderful You Are radioaalloille äkisti sinkoutunut brittilaulaja/kitaristi Gordon Haskell on saanut kypsyä pitkään siihen menestykseen, joka tästä albumista varmasti tulee. Sekalaisissa 60-luvun bändeissä harjoitellut ja Hendrixinkin kanssa jammannut Haskell maistoi menestystä 70-luvun taitteessa King Crimsonin laulaja/basistina. Jälki oli hyvää, mutta asema hankala kun tyyli oli Ray Charlesin, Dr. Johnin ja J.J. Calen ihailijalle väärä. Sitten sooloalbumit hautautuivat kuulumattomiin, vaikka kuulemma itse Ahmet Ertegun ihastui Haskellin saundiin. Nyt Tanskan kapakoissa vuosikymmenen soittanut tunnelmoitsija pääsee viimein esiin näköisellään musiikilla.

Harry's Barin ikivihreästi aikuiset, verkkaiset laulut toteutetaan pienellä puoliakustisella kokoonpanolla, jossa bassoa, sähkökitaroita ja taustalaulua hoitavat muun muassa Average White Bandista tutut Robbie McIntosh ja Hamish Stuart. Pääosaa näyttelevän Haskellin täyteläistä, käheähköä baritonia tukee usein lyyrinen foni, piano tai sello laulujen maalaillessa pysähtyneen filmaattisia, kapakkafilosofisia tuokiokuvia. Lähimmät sukulaiset löytyvät Lou Rawlsista, Oscar Brown Jr:sta ja Richie Havensista. Viritys toimii periaatteessa oivasti, mutta yleissoinnin hiukan ylenpalttinen sulavuus ei oikein vakuuta siitä, että itse tuotettu levy tosiaan olisi äänitetty "samalla tavalla kuin Fats Domino, Chuck Berry tai Elvis 50-luvulla". No, kapakoissahan viihdytetään ihmisiä ja sen Haskell hallitsee.