IRONICA: Vivere

IRONICA
Vivere
Poko

Kitaristi Ville Palin kertoi Viveren nauhoitusten tauottua, että toisella levyllään bändi esiintyy vihaisemmin, raskaammin ja aggressiivisemmin. Niin käykin, mutta Ironica on edelleen vaikea tapaus; kakkosalbumillakaan ei saa koppia oikein mistään. Levy tarjoilee yksittäisiä, toisistaan eksyneitä osasia ja biisit lipeävät käsistä vailla määränpäätä. Ehkä raskaampi ja ärjympi ei sittenkään ole Ironican suunta.

Bändi onnistuu väläyttämään ollessaan lähimmillään kitarasankariheviä, varsinkin parissa maukkaassa soolossa, ja kaikkein tarttuvimpien melodioidensa parissa. Vauhdin kiihtyessä, jyrkempien elementtien saadessa valtaa ja varsinkin Elina Ironin intoutuessa rääkymään rupisuudesta ja painavuudesta muovataan pakkotavoite, jonka käsittelyyn Ironicalla ei ole keinoja kuulostamatta luonnottomalta. Kaikkein pahiten pettävät koskettimet: kilkattavat omia aikojaan, irti ja erillään kaikista muista rakennuspalikoista.

Ironican olisi kylmästi arvioitava, mitä se oikeasti haluaa. Toivottavasti suunnitellut Kaukoidän komennukset onnistuvat, sillä laajenevan yleisön edessä, silmästä silmään, on hyvä testata, mikä musiikissa toimii ja mikä ei ole ollenkaan olennaista.