Eräs sitkeimpiä rockmusiikkiin liitettyjä myyttejä on käsitys siitä, että mikään laajaa yleisöä puhutteleva ei voi olla taiteellisesti merkittävää. Väitteessä ei todellisuudessa ole mitään logiikkaa. Esimerkiksi The Beatlesin, David Bowien tai vaikkapa Radioheadin taiteellisesti merkittävimpinä ja kestävimpinä pidetyt levyt näyttävät olevan (kuuntelutottumuksia listaavan last.fm-portaalin mukaan) pitkässä juoksussa myös artistien suosituimpia.
Mainittu väite on paremminkin mediaani, tilastollinen keskiarvo, ja sitä on myös debyytillään käsittämättömiä määriä myyneen James Bluntin kakkoslevy. All The Lost Souls voisi olla yleisösegmenttejä kartoittavan Risc Monitor -tutkimuksen tulosten perusteella laadittu joka kodin tuote. Se sisältää tuttuudessaan harmittomia melodioita, ”folkmaista” mutta hengetöntä soitantaa, harkittua tasapainoilua teennäisen tenoriäänen ja lutusen falsetin välillä, sekä nolostuttavaa sanahelinää – 25 prosenttia kutakin.
James Blunt edustaa eräänlaista englantilaista iskelmää: korrektia, romanttista ja valjua musiikkia, jonkin mielekkäämmän oheistoiminnan taustalla soitettavaksi.
