JANELLE MONÁE: The Electric Lady

JANELLE MONÁE
The Electric Lady
Bad Boy

Ihastuin muutama vuosi sitten Janelle Monáen villeihin konserttiotoksiin ja osuuteen Outkastin Idlewildilla. Niiden nostattamien odotusten jälkeen moitin Soundissa debyyttialbumi Archandroidia vaivaannuttavaksi ja mahtipontiseksi funkin, rockin, hiphopin, scifin ja musikaalin fuusioksi. Artisti ei onneksi ottanut purevaa kritiikkiä kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi valitsemallaan tiellä.

Electric Ladyn myötä arvostelija nielee nyreytensä ja myöntää, että Monáe kulkee kunniakkaasti Princen, Erykah Badun, Grace Jonesin ja Funkadelicin viitoittamia reittejä, mutta tohtii myös poiketa niiltä aivan omille teilleen. Esikuvat Prince (Givin Em What They Love) ja Badu (Q.U.E.E.N.) tuovat  panoksensa levyn tarttuvimpiin kappaleisiin. Ghetto Woman tiivistää viiteen minuuttiinsa onnistuneesti sähäkkää funkia ja seksikästä discoa, lattarihurjastelua, rap-puheenvuoron ja roisin kitarasoolon.

Arvaamattomasti polveilevan genresekoituksen voisi kuvitella hajoavan taivaan tuuliin, mutta jäntevä rytmiikka sekä huolella rakennetut jousi- ja puhallinsovitukset liimaavat osasista kiehtovan kokonaisuuden. Kuudentoista kappaleen sulattelu kestää aikansa, mutta heti ensikuuntelulla selviää, että tarjolla ei ole tyhjäkäyntiä vaan silkkaa sähköä.