JILL SCOTT: Beautifully Human

Raakaa ja eleganttia soulia voi esittää taantumatta yksiulotteisen kehittelyn tasolle, jäykän taustavoiman armoille. Ansioituneen tuottajaryhmän suoraviivaisuus ei peilaa Scottin maanläheistä, intiimiä virtaa, joka kutsuu herkempää säestystä ja verevämpää tulkintaa. Kaunopuheinen, sydämellinen Jill loistaa kirjoittajan potentiaalillaan, vanhahtavalla estetiikalla. Se voisi tulla kokonaisvaltaisemmin esiin vailla taannehtivaa tarkastelua.

Scott on tavan takaa seesteisempi ja joustavampi kuin albumin kellon tarkkuudella sykkivä pulssi, joka ei myötäile hänen liikkuvuuttaan. Hän ei laula tiukalla mitalla vaan maistelee ja venyy fraasiensa mukana, operoi laajalla kantamalla, vaikka tällä otteella ei todistetakaan ensilevyn lausuntaa. Kaikkiaan Scottin humaanit tunnot artikuloituvat huomattavasti paremmin kuin hänen musiikilliset päämääränsä. Levy ei hengitä syvään, mutta sen rauhassa haudutettu materiaali ja Jillin vakaa yksilösuoritus puhuttelevat.

Vaatimattomasti suorittava albumi supistuu oivaltavaksi lupaukseksi, jonka kaksijakoisuus ei ole niinkään taiteellisesti perustellun suunnan kuin pintapuolisen vision määräämä.