JOHANNES FAUSTUS: W

Arvio julkaistu Soundissa 1/2016.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

JOHANNES FAUSTUS
W
Zum Teufel

Tiettävästi trilogiaa rakentavan Johannes Faustuksen toinen albumi W on merkillinen outorockin mikstuura, jonka sävyt liikkuvat liukusäädöllä selkokielisestä suomirockista uteliaasti seikkailevan esoteerisen progen syrjäteille. Hemmo Laihon säveltämät ja sanoittamat laulut toimivat hyvin joustavasti neljän hengen perusryhmän ja neljän muun musikantin kirjomissa, enimmäkseen sähköisissä sointikudelmissa. Laihon käreän toteavaan laulutapaan rinnastuvat naislaulajien lennokkaammat stemmat ja solistiset lauluosuudet.

Johannes Faustus välttelee luokittumista jopa niin pitkälle, että levytystä vaivaa epätasaisehko linjattomuus kansanrallatusten ja psykedelisen rockin välisellä akselilla. Kuvaavaa on, että keikalla coverina heitetty Pink Floydin Set The Controls To The Heart Of The Sun tulee aivan puskista suomenkielisen mielikuvitusmatkailun sekaan. Yhtyeen kryptinen “faustilainen” konsepti on silti kollaasimaisuudessaankin mielenkiintoinen, ja se tuottaa antaumuksellista musiikkia koko eläväisen kahdeksikon voimin. Sarjakuvapiirtäjä Tekrin toivoisi kuvittavan bändin trippejä oivan kansitaiteen malliin enemmänkin.

Lisää luettavaa