JOHN MAYALL & THE BLUESBREAKERS: Stories

Uusi vuosituhat näyttää aktivoineen viime vuosikymmenellä harvoin levyttäneen John Mayallin. Tuskin vuotta on kulunut brittibluesin 68-vuotiaan isähahmon edellisestä albumista, jolla vieraili menneiden vuosien kuuluisia ja vähemmän kuuluisia Bluesbreakereita, vaihtelevin tuloksin.

Stories toteutetaan vastapainoksi pelkästään orkesterin kera viime kesänä Porissa nähdyllä vakikokoonpanolla. Kovakuntoinen vaari on myös säveltänyt useampia kappaleita kuin aikoihin. David Z:een kasvottomasti ammattilaista tuotantoa myöten jälki on erittäin professionaalia, kuten Mayallilla aina, mutta en minä tästä sanottavasti innostu. Syy on sama kuin Mayallin kohdalla jo pitkään. Sinänsä hyvä soitto noudattelee tuttuja latuja eikä emotionaalisesta intensiteetistä voi juuri puhua, paitsi levyn päättävässä omatekoisessa The Mists of Timessä, jossa ukko pohtii asioita henkilökohtaisesti siitä pisteestä missä hän juuri nyt on. Siitähän bluesissa on kyse, vaikka harvat sen tuntuvat nykyään tajuavan. Kappaleen hidas molliblues poikkeaa muutenkin levyn harmittomasti reippaasta yleistunnelmasta.

Parempaan päähän sijoittuvat myös maestron tavallista korkeammalta Pops Staplesin tapaan laulama Dirty Water ja leppoisasti sytkyttävä Kokomo. Niissä Mayallin tuulitunnelikitarointi virittää mielenkiinnon. Mayallin 12-kielisen ja Buddy Whittingtonin sliden leimaama Oh, Leadbelly toimii sekin, vaikka pääsääntöisesti Whittington jättää allekirjoittaneen kylmäksi valkoisen bluesin keskitietä kulkevalla kohteliaalla tyylittelyllään. Urut Mayall on valitettavasti jättänyt lähes täysin Tom Canningin huomaan, mutta hänen honky tonk -pianonsa lukeutuu Storiesin persoonallisempiin piirteisiin.