Kuluvalla vuosikymmenellä jo lähes yhdeksän miljoonaa levyä myynyt John Mayer on mitä tyypillisin amerikkalainen megatähti. Continuumin siistin viihteellinen bluesisuus ja paikoin varovaisen funkpitoinenkin soulahtavuus ovat kuin luodut kahmimaan Mayerin hyllyyn lisää Grammyjä.
Kolmannella albumillaan John Mayer on hillityn niukkaeleinen laulaja ja samanveroisena kitaristina kuin Mark Knopfler ilman karismaa. Ja jos Mayer näyttäytyy sametinpehmeällä Continuumilla loistavana muusikkona, niin sama pätee vielä suuremmassa mitassa levyn notkeana selkärankana soittavaan rytmikaksikkoon. Mestarirumpali Steve Jordanin napakoita lyöntejä on kuultu muun muassa Keith Richardsin soololevyillä ja basistihirmu Pino Palladino häikäisi ensi kertaa Paul Youngin läpimurtoalbumilla.
John Mayerin ilmeisillä kyvyillä Continuumilta odotti oikeutetusti enemmän. Tällaisenaan albumi jää valjuksi tapetiksi, johon ei tuo väriä edes tulkinta Jimi Hendrixin Bold As Lovesta.
