JOHNNY MARR: Adrenalin Baby

Arvio julkaistu Soundissa 1/2016.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Arvio

JOHNNY MARR
Adrenalin Baby
Warner

Tänä päivänä Johnny Marr luetaan jo ikämiesrokkareiden kerhoon. Siihen viittaa myös hänen uuden livealbuminsa biisilista, jonka haukkakohdat on varattu The Smiths -klassikoille ja muille eilisen hiteille. The Smiths ja sitä seurannut Electronic olivat kiistatta Marrin uran luomisvoimaisinta aikaa, mutta hyvin herralla menee yhä.

Adrenalin Baby -livealbumi tuo paremmin esiin Marrin nykyisen energiatilan kuin viimeisin studioalbumi Playland (2014). Marrin rikkaat ja yltiömelodiset kitaralinjat onnistuvat kannattelemaan setin keskinkertaisempiakin biisejä, mutta vasta The Smithsin legendaarinen Bigmouth Strikes Again aloittaa puolivälissä kimaraa paraatin, joka jyrää vakuuttavasti maaliin asti.

Laulajana Marria tullaan väistämättä vertaamaan aina Morrisseyyn ja Bernard Sumneriin eikä hän yhtä persoonallinen ole, mutta yllättävän vahva ja sävykäs tulkitsija silti. Marrin nykyisessä yhtyeessä on The Smithsiin verrattuna enemmän muskelia, mutta soitto pysyy tyylikkäänä. Liika keekoilu kuitenkin kostautuu, kun yhtye pitkittää ihanaa There Is A Light That Never Goes Outia tolkuttomaksi yleisöhuudatukseksi. The Clashin tunnetuksi tekemä I Fought The Law ja täydellisyyttä hipova versio How Soon Is Now?:sta sinetöivät kuitenkin setin kohtalokkaasti.

Lisää luettavaa