Levyarvio: ”Olen yhä nuori”, huutaa Johnny Marr ja polkaisee säröpedaalin pohjaan – The Smiths -legendan sävellyskynä on tylstynyt

Johnny Marr
Fever Dreams Pts 1-4
BMG

The Smiths -legendan neljäs soololevy alkaa mahtavasti. Spirit Power And Soulin 1980-luvusta muistuttavat rumpukoneet syöksevät ilmoille nousukasmaista beatia ja sähkökitarat hyökyvät isoina, kimaltelevina aaltoina. Komeasti alkaa moni muukin levyn kappale, mutta pysyvän muistijäljen niistä jättää vain harva. Levyn kuudestatoista kappaleesta puolet ovat kuin variaatioita samasta aiheesta.

Tavoitteleeko Marr nyt liiaksikin asti hittejä? Jos albumin tuotanto olisi valjastettu sen tasoisen kappalemateriaalin varaan, jota Marr 1980-luvulla kirjoitti kuin ohimennen, olisi käsillä huipputuote.

Nähtävästi hän ei kykene enää säveltämään William, It Was Really Nothingin tai Heaven Knows I’m Miserable Now’n kaltaisia, näennäisen yksinkertaisia mutta valtavan paljon eri aineksia sisälleen sulkevia genrehybridejä. Fever Dreamsin perusteella vaikuttaa siltä kuin Marr tuntisi vain voimasoinnut ja pentatonisen asteikon. Lisäksi hän tuntuu viehättyneen hokemiin, jotka kuulostavat vain hölmöiltä. Heti kun Marr poikkeaa kaavasta, alkaa tapahtua. Kromaattisesti nousevaan kitarariffiin perustuva Ariel muistuttaa ajasta, jolloin Marrin kynä oli terävä. Pian kuusikymmentä vuotta täyttävä artisti polkaisee levyllä säröpedaalinsa pohjaan haluten sillä sanoa ”olen yhä nuori!”