JUKKA JA JYTÄMIMMIT: Jytää vaan

JUKKA JA JYTÄMIMMIT
Jytää vaan
Keltaiset Levyt

Jukka ja Jytämimmit on ahkerana levyttäjänä tunnetun Jukka Nousiaisen uusin musiikkiprojekti. Tämäkään äänite ei ole poikkeus hänelle tunnusomaisten lo-fi-soundien suhteen. Mutta mikä hiotuissa soundeissa hävitään, se tunnelmassa voitetaan.

Kuten nimikin antaa ymmärtää, kyse on pitkälti vanhakantaisesta heavystä ja bluespohjaisesta rockista, joita joskus Kekkosen aikaan jytäksikin kutsuttiin. Kyseessä on kuitenkin omaperäinen keitos, josta löytää tutun kuuloisia aineksia, onpa biisissä Pohjanmaa ”lainattu” jopa The Beatlesin A Day In The Lifea. Tällä levyllä mikään ei ole liian pyhää, ja hyvä niin. Ote on primitiivinen mutta toimiva, perusasioiden parissa liikutaan onnistuneesti.

Jytämimmit Raaka Gini, rummut, ja Mara Balls, basso, hoitavat hommansa hyvin ja vaikka he eivät hoida laulupuolta, he vastaavat muutamassa paikassa call and response -tyylillä ja naurulla Nousiaisen sanoihin. Meno on kautta levyn kovaa, kappale Ei mun aikani ole vielä alkaa rauhallisemmin, mutta sekin kasvaa loppua kohden melkoiseksi revittelyksi.

Nousiaisen sanoitukset ovat toimivia ja omaperäisiä, ne liikkuvat jossain huumorin rajamailla ja nostavat hymyn huulille. Aloitusraita Kuuma yö Kittilässä on sanoitukseltaan kuin villin pohjolan vastine ”Hot Night In Dallas” -tyyppisille biiseille eikä siinä voi puhua edes Helsinki-keskeisyydestä. Ei se kyllä tule tältä levyltä mieleen muutenkaan, lähestymistapa on lähempänä kylänraittia kuin Mannerheimintietä. Junttimaisuutta parhaimmillaan!

Omalla rähjäisellä tavallaan riemukas levy, joka saa muun muassa haaveilemaan ”Jytä-Yamahan” hankkimisesta näin kesän kynnyksellä. Siis jopa ihmisen, joka ei ole lainkaan moottoripyörähenkinen.