Kaikesta päätellen vanhempiensa levyhyllyn ääressä viihtynyt ja 60-lukulaisenkin rockin ruokavaliolla kasvatettu Juliette Lewis on viime aikoina ulottanut metodinäyttelemisensä myös rockin puolelle. Keikoillaan Lewis on jopa korostuneen mieltynyt uuden aluevaltauksensa fyysisyyteen ja hikisyyteen.
Juliette And The Licksin kakkosalbumi on lyhyt ja paikoin raivokkaan energinen purkaus. Juliette Lewisin eläytymisessä aistii vinhasti rimpuilevaa yritystä Iggy Popin, Patti Smithin ja PJ Harveyn ehdottomuuteen. Myös bändinsä punkhenkinen soitto napsii parhaita piirteitä useilta vuosikymmeniltä.
Villeimmillään Juliette And The Licks on avoimesti The Whota siteeraavalla raidalla Get Up. Jo kyseisen biisin intro on rumputulineen silkkaa Won’t Get Fooled Againiä ja Stones-riffailun lomassa kuultavat välikkeet kolistelevat henkiin Keith Moonin haamua. Rumpuosuuksista biisejä ei pääse muuallakaan moittimaan, sillä vakituisen soittajan puuttuessa ryhmä sai erinomaiselle levylleen viransijaiseksi Dave Grohlin.