Vaikka ei olisikaan ihastunut José Gonzálezin akustiseen suloisuuteen, ei Junipia kannata ohittaa. Gonzálezin, rumpali Elias Arayan ja kosketinsoittaja Tobias Winterkornin yhteisessä musiikissa on eri meininki – siksi onkin vähän harhaanjohtavaa, että Junipia tuputetaan vahvasti José-brändi edellä.
Junipin debyyttilevy (Fields, 2010) koostui brittifolkista, afrohenkisestä rytmittelystä ja krautrock-junnauksesta. Nimetön kakkosalbumi luottaa samoihin vahvuuksiin. Ja mikäs siinä, kun homma toimii näinkin mukavasti. Kappaleita kehitellään kiireettömästi, ja äänitteen hiomaton yleissoundi on vahvistinsuhinoineen nätti.
Junipilta jää kuitenkin kaipaamaan vielä astetta rohkeampaa otetta. González, Araya ja Winterkorn saisivat heittäytyä rohkeammin kraut-hengen lumoihin, junnaaviin luuppeihin ja instrumentaali-irrotteluihin. Paikoin tuntuu siltä kuin menneestä olisi lainattu vain muodikas äänimaailma ja unohdettu rohkea kokeilunhalu.