JUSSU: Florida

Arvio julkaistu Soundissa 09/1999.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Entisen Suurlähettiläät-vokalistin toinen sooloalbumi sijoittuu "eksoottisesta" nimestään huolimatta debyyttikiekko Jussu.n ja vanhan orkesterin kanssa tehtyjen tanssipakettien väliin.

Arvio

JUSSU
Florida
Epic

Entisen Suurlähettiläät-vokalistin toinen sooloalbumi sijoittuu "eksoottisesta" nimestään huolimatta debyyttikiekko Jussu.n ja vanhan orkesterin kanssa tehtyjen tanssipakettien väliin. Suurlähettiläs-kollega Kari Hurrin keskeinen rooli Floridan toteutuksessa selittänee sen, että Jussun ensilevyn riisutusta soinnista on käännytty takaisin kohti Suurlähettiläiden muovista soulia ja funkia. Vain brassit puuttuvat.
Floridan kaikkea muuta kuin muistettavat laulut kielivät siitä, että Jussulla on ilmeisiä vaikeuksia irtautua puuduttavuuden kahleista. Biisien lyriikat annostelevat romantiikkaa, paatosta ja rakkauden ylivertaista tärkeyttä, mutta tulkinnat eivät muuta tunnelmia todeksi.
Puolilattarina bailaava Minttuliisu säikyttää paitsi syöjättärensä miespuolisella ruokavaliolla myös kappaleen nimen ja rikkikiisun yhdistävällä villillä riimittelyllä. Mikään ei tunnu on todennäköisesti Floridan osuvin biisi. Jussun laulujen suurin ongelma on nimenomaan siinä, että ne eivät tunnu.

Lisää luettavaa