Valmiiksi pureskeltua brittiläistä pop-perinnettä, helppoon miellyttämiseen tähtäävää kirjoittamista ja laskelmoitua ura-ajattelua. Siinä Kaiser Chiefsin toinen albumi pähkinänkuoressa. Kaikki valinnat on siis tehty kaupallisen menestyksen ehdoilla.
Mainituista lähtökohdista olisi voinut keittää paljon paremmankin – siis kriittistä tarkastelua kestävämmän – levyn. Yhtyeen kaksi vuotta sitten ilmestynyt Employment-esikoinenkaan ei ollut mikään klassikko, mutta repaleinen kokonaisuus sisälsi sentään pari todellista täysosumaa. Vaikka uuden albumin biiseistä yhtä tai kahta vaille kaikki voisi julkaista singlenä, sillä ei ole ainuttakaan I Predict A Riotin tai Modern Wayn tasoista iskua.
Kotimaassaan Kaiser Chiefsistä tuli koko kansan bändi viimeistään riehakkaan Live 8 -esiintymisen jälkeen. Leedsin pojat löivät Philadelphian konsertille semmoiset alkulöylyt, että niistä puhuttiin vielä seuraavallakin viikolla. Pitkästä aikaa britit onnistuivat näyttämään ylimielisille amerikkalaisille, mistä se kana oikein pissii. Sitä oli kiva juhlia loppukesän festivaaleilla.
Yours Truly, Angry Mob -levynkin rallit kelpaavat taatusti kaljakänniselle festivaaliyleisölle, sillä Kaiser Chiefs keskittyy kertosäkeisiin niin kovin kuin suinkin kehtaa. Niitä onkin helppo hoilata mukana jo ensimmäisen kuuntelun aikana, jos se nyt mikään maineteko on. Mieluummin olisin ottanut kiekon, jota ei voi kuunnella tyhjiin kahdessa illassa.
Kaiser Chiefsiä on verrattu suurin piirtein yhtä paljon Bluriin ja Oasikseen. Viisikon musiikki solahtaakin tyylillisesti tismalleen mainittujen puoliväliin. Mutta ajatelkaapa, mikä olisi ollut Kaiser Chiefsin asema 90-luvun puolivälissä brittipop-buumin kiehuessa kuumimmillaan? Aivan niin, jossain siellä Menswearin ja Shed Sevenin hujakoilla se olisi pyristellyt.