KAREN ELSON: The Ghost Who Walks

Arvio julkaistu Soundissa 8/2010.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Miltei mystisessä nimiraidassa on hienoa 1960-luvun tyttöbänditunnelmaa ja aivan pistämätön urkusoundi. Sitä seuraava The Truth Is In The Dirt rakentuu kovin tutusti ja malttaa pidätellä kolmisen minuuttia. Vasta sitten Jack White laittaa rummut kolisemaan ja pellit kihisemään toden teolla.

Arvio

KAREN ELSON
The Ghost Who Walks
Third Man Records

Miltei mystisessä nimiraidassa on hienoa 1960-luvun tyttöbänditunnelmaa ja aivan pistämätön urkusoundi. Sitä seuraava The Truth Is In The Dirt rakentuu kovin tutusti ja malttaa pidätellä kolmisen minuuttia. Vasta sitten Jack White laittaa rummut kolisemaan ja pellit kihisemään toden teolla. Tiukemmin toteutettuna kappale olisi kelpo materiaalia mille tahansa Jackin bändeistä. Hassun iskelmällisen Pretty Babiesin pelastavat kaihoisa pedalsteel-kitara ja Riders On The Storm -henkisesti pirskahteleva urkusoolo.

Kolmen seuraavan biisin aikana pakka rupeaa hajoamaan. Lunasan folk on nättiä ja oikeaoppista, mutta kiusallisen kaavamaista. 100 Years From Now’n nilkutuksessa ei ole mitään tolkkua ja Stolen Rosesin haitari lähinnä huvittaa. Viimeisestä kuudesta kappaleesta jää mieleen vain The Birds They Circle, joka menisi täydestä traditionaalisena folk-viisuna.
Karen Elson on Jack Whiten vaimo, joka laulaa nätisti ja kirjoittelee kivoja lauluja supermallin hommien ohessa. Hänen ensimmäinen levynsä on toteutettu pitkälti perhepiirissä. Jack White on mukana tuottajana ja rumpalina, albumi on äänitetty hänen studiossaan ja se julkaistaan hänen levy-yhtiönsä kautta. Jos joku kaipaa vaaleanpunaista The White Stripesiä, tässä sellaista olisi tarjolla.

Lisää luettavaa