Tunnustettakoon, että Kauko Röyhkän musiikki on kuulunut olennaisena osana elämääni miehen vuonna 1980 ilmestyneestä Steppaillen-esikoisalbumista lähtien. Turha siis yrittääkään olla objektiivinen, kun miltei jokainen Röyhkän biisi limittyy jotenkin omaan historiaani. Jopa siinä määrin, että kun muutama vuosi sitten luovuin vinyylilevyistäni, jätin hyllyyni vielä muutaman tarkoin valitun yhtyeen ja artistin tuotannon. Röyhkä kuului noiden harvojen tärkeiden joukkoon. Tämä Röyhkän 31 kappaleen retro on artistin oman kehityskaaren ohella myös omien muistojeni peili, niin pateettiselta kuin se kuulostaakin. Siksi näihin lauluihin liittyy niin monia tasoja intiimeimmistä henkilökohtaisista hetkistä suomalaisen yhteiskunnan ja henkisen ilmapiirin muutoksiin. Kaksikymmentä vuotta on sentään pitkä aika.
Kauko on nimennyt takautuvan kokoelmansa itseironisesti. Aloitellessaan hän todellakin ärsytti enintä osaa jengistä sekä olemuksellaan, musiikillaan että sanomisillaan. Meni muutama vuosi ja herran räyhäily muuttui miltei romanttiseksi pehmoiluksi, jos mittapuuksi otetaan ainakin omassa rankingissani klassikoksi korotettu Lauralle vuodelta 1984. Kuitenkin jo heti seuraavana vuonna Röyhka julkaisi karumman ja syvemmän Maa on voimaa -levyn, jonka nimibiisi on yksi miehen hienoimmista luomuksista musiikin saralla.
90-luvulle tultaessa Röyhkä kasvatti viikset ja 1991 ilmestyi mainio Tyttöjen ystävä-albumi, jolta tälle retrolle on itseoikeutetusti kelpuutettu Kevät, ”Se on tää paniikin tunne ja se tulee joka kevät”. Kaukon ärsyttävyysaste oli jo tässä vaiheessa liuentunut melkoisesti ja voidaankin kysyä kuinka harkittua hänen julkisuuteen nostamansa satanismi-keskustelu oli, kun samaista teemaa käsittelevä Jumalan lahja julkaistiin vuonna 1993. Kyseinen albumi on upea kokonaisuus, vaikka siltä ei tälle tuplalle ole mahtunutkaan kuin yksi keskeinen biisi. Vuosikymmenen loppupuolella ilmestyneet Puiden alle ja Rock’n’Roll-klisee eivät paketteina pysyneet aivan kasassa, vaikka useita hienoja kappaleita sisälsivätkin.
Kokoelmien oikeutuksesta ja niille poimittujen kappaleiden merkittävyydestä voidaan kiistellä. Etenkin, kun tämä on jo kahdeksas (live-kokoelma mukaanluettuna) Kauko Röyhkän tuotannosta koottu paketti. On kuitenkin totta, etta aikaisempia koosteita ei saa enää kaupoista ja tällä tuplalla niputetaan kaksi vuosikymmentä yhteen. Räyhähenki muistelee antaa varsin oikean kuvan Röyhkän kehityksestä eri yhtyekoostumustensa kanssa niille ihmisille, jotka vasta näinä vuosina ovat löytäneet Kaukonsa. Ja onhan mukana tietysti myös tuo armoton keikkarynkytys Paska kaupunki, jonka viesti on aina niin ajankohtainen. Plus täkyina vielä kaksi julkaisematonta elokuviin tehtyä biisiä.
