KAUKO RÖYHKÄ: Etelän peto

Arvio julkaistu Soundissa 5/2014.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

KAUKO RÖYHKÄ
Etelän peto
Svart

Se on näköjään niin, että Kauko Röyhkä onnistuu parhaiten silloin, kun hän tekee musiikillista yhteistyötä oululaisten tai oululaislähtöisten kumppaneiden kanssa. Kaksi yhteislevyä tuottaja-kitaristi Riku Mattilan kanssa olivat täysosumia, mutta muutaman vuoden takainen kimppa porilaisen Rätön ja Lehtisalon kanssa tuotti varsin ponnettoman ja laihan tuloksen.

Etelän peto julkaistaan Kauko Röyhkän nimellä, mutta etukannessa maininnan arvoinen olisi ehdottomasti ollut oululainen The Boots -yhtye.

Röyhkä on onnistunut tekemään nipun loistavia kappaleita jälleen kerran. Pitkästä aikaa kyseessä on temaattisesti erittäin yhtenäinen Röyhkä-levy, jossa ihmissuhteet, seksi ja synti toimivat loistavasti monipuolisesti toteutetun musiikillisen paletin aiheina. Röyhkä onkin tehnyt osan kappaleista eroottiseen teemailtaan.

Ensimmäistä kertaa Röyhkän kappaleet toteutetaan levyllä sellaisella uhkaa pursuavalla tyylillä, jollaista mies on ikänsä ihaillut. The Bootsin soitosta tulevat mieleen 1960–1970-lukujen taitteen Lou Reedin ja David Bowien klassiset soundit. Moderneja kököttimiä on käytetty jonkin verran mausteena, mutta onneksi paljon vähemmän kuin tiedote mainostaa.

Erityisesti Jamppa Heikkisen aina niin tyylitajuinen ja maukas kitaran soitto pistää suorastaan mykäksi. Miehen soittoa Röyhkän studiolevyllähän ei ole kuultukaan sitten Pikku enkeli -levyn aikojen kohta 30 vuoteen.
Oivaltavia ovat myös sovitukset, jotka tuntuvat tarkkaan mietityiltä soitannollisen riemun hälvenemättä silti hetkeksikään. Kunkin kappaleen erilaista bassosoundia myöten kokonaisuus on harkittu.

Röyhkä karjuu, kähisee, mutisee, puhelee ja jopa laulaa falsetissa paremmin ja monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin.

Silti tuottaja on tehnyt laulattamisessa huonoa työtä. Röyhkä nimittäin liimaa sanoja yhteen melkein koko ajan sietämättömällä tavalla kuten junteimmat iskelmälaulajamme tai Maarit. Se saattaa olla tarkoituksellistakin, mutta miksi ihmeessä olisi.

Muuten Etelän peto olisi karheanhauskoine tarinoineen liki täydellinen albumi.

Lisää luettavaa