Yhteisarvio: Steppaillen, Uusia tansseja ja Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet
Kauko Röyhkän ensimmäinen ja kolmas albumi ovat olleet ennenkin saatavilla cd:nä, mutta jostain syystä kakkoslevy Uusia tansseja on vasta nyt siirretty digitaaliaikaan. Kaikkien kolmen uudelleen masteroidun kiekon hänniltä löytyy myös kiitettävä määrä bonusraitoja.
Steppaillen -albumin kuuntelu palauttaa mieleen kuinka poikkeuksellisella tavalla Kauko Röyhkä ”tunkeutui” meikäläiseen rock-kenttään vuonna 1980.
Puvuntakkeineen ja kravatteineen ulkoisena anti punk rockarina ja kaikkiin suuntiin tasapuolisen teräväkielisenä tulokkaana Röyhkä herätti ennennäkemättömän kielteisiä intohimoja. Vihaisen suupaltin maine peitti alleen itse pääasian – laulut ja niiden tulkinnat – niin totaalisesti, että valtakunnallinen media – rocklehdistön pääosa mukaan lukien – tuomitsi kuin salaisella sopimuksella Röyhkän rockin persona non grataksi. Sylkykupin roolistaan keskiluokkaisuutta, keskinkertaisuutta ja laumasieluisuutta ruoskiva Röyhkä pääsi eroon vasta Onnenpäivä-albumin (1983) myötä.
Allekirjoittaneeseen Kauko Röyhkä teki syvän positiivisen vaikutuksen kesän 1980 Kuusrock-keikallaan ja myönteinen käsitys vahvistui Steppaillen-albumin äärellä. Röyhkä tarttui rockiin sekä musiikillisessa että lyriikallisessa mielessä raikkaan radikaalilla ja suorastaan härskillä otteella. Ihmisen paras ystävä, Eräs sukupolvi, Kotikaupunkini ja Sinä inhotat minua, rakkaani olivat biisejä, jotka olivat kuin suomalaisia vastineita Lou Reedin ja Velvet Undergroundin raadollisuudelle ja dekadenssille.
Uusia tansseja oli debyyttiä useine lainabiiseineenkin iso askel eteenpäin. Nartussa Röyhkällä oli takanaan jo varhaisessa vaiheessa yksi tiukimmista rockbändeistämme ja käsittelyssään oli vähintäänkin ensilevyn tasoisia lauluja aina villin neorockabillyisestä nimikappaleesta lähtien. Vuoden 1982 Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet ei ole aivan edeltäjiensä veroinen kokonaisuus, mutta silläkin on omat huippuhetkensä. Tärkeintä kuitenkin oli, että Röyhkä ei tinkinyt ilkeän suorasukaisesta ja pilkallisen provosoivasta tyylistään. Musiikkinsa ja olemuksensa olivat kaukana punk rockista, mutta hengeltään ja sisällöllisessä kapinallisuudessaan mies oli kolmella ensimmäisellä levyllään punkia jos kuka.
Uusintajulkaisujen lisäraitoina ovat vuoden 1980 Syksyn Sävel -ehdokas Bossanova, Uusia tansseja albumin sessioista käyttämättä jäänyt Paketoitua rakkautta, seitsemän biisiä YLE:n Härmärock-konsertista joulukuulta 1980 ja odotetuimpana kaikista harvinainen Herra Presidentti -single, jonka kolmas raita, Uuno Kailaan tekstiin sävelletty Kun olin kuollut on Röyhkän tuotannossa aniharvoin kuultavaa bluesia.
