KENDRICK LAMAR: Good Kid, m.A.A.d City

KENDRICK LAMAR
Good Kid, m.A.A.d City
Top Dawg

Kendrick Lamarissa on sitä jotain. Hän on saanut Dren tulemaan ulos kulmatoimistostaan ja kiinnostumaan, jos ei musiikista puhtaasti, niin ainakin musiikkia intohimolla tekevästä ihmisestä. Viime vuodet Dretä on kiinnostanut kuulokkeiden myynti huomattavasti enemmän kuin SE levy. Kendrick Lamarin Good Kid, m.A.A.d City on gloriansa ansainnut ja vanhuksen tarve paistatella sen hehkuvassa valossa on ymmärrettävä.

Levy on väkevä kasvukertomus, josta tulee väkisinkin mieleen James Baldwinin tuotannon väkevimmät väännöt. Baldwin oli musta homo, joka kirjoitti säälimättömällä tarkkuudella Yhdysvaltojen rotuun, luokkaan ja seksuaalisuuteen perustuvista jakoviivoista. Hän teki sen enimmäkseen Pariisista käsin muutettuaan sinne vuonna 1948.

Kendrick Lamarin tarina kertoo kasvamisesta jengiväkivallan ja rikollisen elämän ympäröimänä, kun taipumukset ja temperamentti vievät toiseen suuntaan. Näkyviä vaihtoehtoja on heikonlaisesti, mutta tällä kertaa hiphop pelasti. Lamarin sijaintia on vaikea teksteistä päätellä.

Toinen ilmiö, joka levystä tulee tekstien osalta mieleen ja joka yhdistää sen Frank Oceanin hehkutettuun channel ORANGEen, on niin ikään Kaliforniassa syntynyt, 1970-luvulla voimissaan ollut laulaja-lauluntekijäperinne.

Musiikillisesti albumi on kuitenkin hiukan sisäänpäinkääntynyt ja sen päättävä Compton kuuluu jollekin toiselle levylle. Hienosti haahuileva Real olisi ollut hyvä piste.