KILLING JOKE: Hosannas From The Basements Of Hell

Arvio julkaistu Soundissa 04/2006.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Killing Joken sielun Jaz Colemanin haastattelujen lukeminen on todennäköisesti paras tapa eläytyä steriilillä 2000-luvulla siihen, millaisia kolmen vuosikymmenen takaiset aidot rockjumalat olivat. Tällä syntymähullulla laulajavisionäärillä riittää ideoita vaikka jaettavaksi. Ja myös pohjaa pudotella villejä juttujaan: Jaz on äänittänyt yhtä Joken levyä pyramidissa ja imenyt itseensä pienen kirjaston verran tietoa pallomme eri kulttuurien riiteistä ja manauksista.

Arvio

KILLING JOKE
Hosannas From The Basements Of Hell
Edel

Killing Joken sielun Jaz Colemanin haastattelujen lukeminen on todennäköisesti paras tapa eläytyä steriilillä 2000-luvulla siihen, millaisia kolmen vuosikymmenen takaiset aidot rockjumalat olivat. Tällä syntymähullulla laulajavisionäärillä riittää ideoita vaikka jaettavaksi. Ja myös pohjaa pudotella villejä juttujaan: Jaz on äänittänyt yhtä Joken levyä pyramidissa ja imenyt itseensä pienen kirjaston verran tietoa pallomme eri kulttuurien riiteistä ja manauksista.

Tämän lisäksi Colemanilla on ääni, joka murskaa vuoria. Todisteeksi käyvät vaikka Hosannas From The Basements Of Hellin nimiraita sekä yhtä lailla Motörheadin mieleen nostavaa Implosion. Edes Lemmy ei pysty moiseen suoritukseen. Musiikiltaan Killing Joke onkin nyt rujompi kuin aikoihin.

On aina vaarallista puhua juurille paluusta, mutta sinne päin Coleman, basisti Paul Raven, kitaristi Geordie Walker ja uusi rekryytti, rumpali Ben Calvert, näyttävät sekstanttiaan seuraavan. Tässä voi melkein heittäytyä nostalgiseksi ja muistella niitä aikoja, kun Love Like Blood tai peräti Metallicankin sittemmin versioima The Wait ilmestyivät.

Lisää luettavaa