KILLING JOKE: Killing Joke

Tietynlaisista taiteilijoista käytetään venäläisessä kulttuurissa nimitystä jurodivyi. Tämä myös uskonnollisia sävyjä käsittävä määre kuvaa ainakin näennäisesti mielipuolisuuden rajamailla operoivia henkilöitä, joiden tehtävä on anarkistisuudellaan rikkoa moraalikonventioita ja siten kommentoida maailmaa sekä siinä vaikuttavaa vääryyttä. Länsimaisen rockin puolella näitä "Jumalan hulluja" ei tasapäistävinä aikoinamme enää juuri tapaa. Mutta onneksi poikkeuksiakin löytyy. Kuten yli 20 vuotta sitten Killing Joken perustanut Jeremy "Jaz" Coleman.

Angstisen sekopäisellä vokaali-ilmaisullaan ja maailmoja syleilevillä mystisillä teksteillään aina viihdyttävä Coleman on saanut uudelle levylle vetoapua paitsi pitkään mukana olleilta Youthilta (basso, koneet) ja Geordielta (kitara, koskettimet), myös joka paikkaan ehtivältä Dave Grohlilta (rummut). Tämä toimineekin jonkinlaisena kosmisena karman tasoituksena, sillä olihan Nirvanan Come As You Are melko suora laina Killing Joken Eightiesistä.

Mutta ikävä kyllä Killing Joke toistaa uusimmallaan saman virheen kuin kahdella edellisellään (Pandemonium, 1994 ja Democracy, 1996): levy on liian pitkä, eikä se lupaavan muutaman ensimmäisen raidan ohella tarjoa huippuhetkiä. Vaikka Jaz onkin tutkinut kaikkea esoteeristä maan ja taivaan välillä Islannista Egyptiin ja terottanut matkan varrella kynsiään myös klassisen sävelkielen parissa, jää kristalli tällä kertaa sameaksi. Harmi, sillä kyllä Killing Joken goottilaisen metalliselle rymistelylle 2000-luvunkin maailmassa sijaa olisi.