KONEVELJET: Brothers In Machine

Arvio julkaistu Soundissa 01/2001.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Konemestari Kimmo Kajaston, sample-spesialisti Jari Kokkosen ja DJ Borzinin muodostama Koneveljet aloitti ambientin parissa, mutta vuosien myötä trio on pyrkinyt ottamaan haltuun myös muita tyylejä.

Arvio

KONEVELJET
Brothers In Machine
Exogenic

Konemestari Kimmo Kajaston, sample-spesialisti Jari Kokkosen ja DJ Borzinin muodostama Koneveljet aloitti ambientin parissa, mutta vuosien myötä trio on pyrkinyt ottamaan haltuun myös muita tyylejä. On toki ymmärrettävää, että yhden tyylilajin parissa operoiminen ei ole kovin innostavaa, mutta mitä kauemmas käydään sellaisista seesteisistä drum'n'bass/ambient-kudelmista, joiden parista kolmikko käsittääkseni aloitti, sitä raskaammaksi käy Koneveljien musiikin vastaanotto. Etenkin Veljien suosima solmuvärjätty trancepoljento (esimerkiksi Teliko ja Natas) turruttaa todella tehokkaasti. Goalle en ole koskaan tahtonut, vaan mieluummin tsekkaisin tunnelmia vaikkapa Newfoundlandissa.
Sitkeän yrityksen jälkeenkin täytyy todeta, että minun ja Koneveljien aaltopituudet eivät kohtaa. Brothers In Machine ei vaikuta väsynyttä mieltä stimuloivalta ääniseikkailulta, vaan pikemminkin muotoseikat hallitsevien studiotyöläisten kaikki standardit täyttävältä työnäytteeltä. Albumin aidattuun äänimaailmaan olisi ehdottomasti kaivannut edes pientä inhimillisyyttä. Esimerkiksi satunnaiset akustiset soittimet olisivat varmasti piristäneet levyn yleissoundia. Brothers In Machine on parhaimmillaan jossain aivan muualla kuin olohuoneen sohvalla kuunneltuna. 

Lisää luettavaa