Ensi kevään Euroviisuissa on mukana myös Kanada

Kanada on ensimmäinen uusi maa kisoissa sitten vuoden 2015, kun Australia liittyi mukaan.
2.7.2026 14:54

Euroviisujen historiassa on nähty useita kanadalaisartisteja kilpailemassa eri maiden edustajina. Tunnetuin on tietysti Céline Dion, joka edusti Sveitsiä vuonna 1988 kappaleella Ne Partez Pas Sans Moi ja myös voitti Dublinissa järjestetyt kisat.

Ensi vuonna kanadalaisartistit pääsevätkin edustamaan laulukilpailussa kotimaataan. Nimittäin vuodesta 1950 Euroopan yleisradiounionin (EBU) yhteistyökumppanina toimineesta Kanadan yleisradioyhtiöstä (CBC/Radio-Canada) tehtiin viime viikolla EBUn täysimittainen jäsen, mikä tarkoittaa, että Kanada osallistuu uutena maana kevään 2027 Euroviisuihin.

Viisuihin on viimeksi otettu mukaan uusi maa vuonna 2015, kun EBU kutsui Australian mukaan kilpailun 60-vuotisjuhlien kunniaksi. Australia on siitä lähtien saanut osallistua kisoihin, vaikka kisoja Australiassa vuodesta 1983 esittänyt SBS-televisioyhtiö ei olekaan EBUn täysmääräinen jäsen. Australian paras sijoitus Euroviisuissa on vuodelta 2016, jolloin Dami Imin esittämä Sound of Silence sijoittui toiseksi. Kisan voitti Ukrainan Jamala kappaleella 1944. Suomea edustanut Sandhja (Sing It Away) ei edennyt finaaliin.

Tämän vuoden Euroviisut voitti Bulgarian Dara Bangaranga-kappaleella, minkä johdosta kisat järjestetään toukokuussa 2027 Bulgariassa. Vielä ei ole tiedossa, järjestetäänkö kisat vuonna 2028 Kanadassa, mikäli maa voittaa ensi keväänä.

Youtube video