KTMK: Valkenee – koko tuotanto

KTMK
Valkenee – koko tuotanto
Karkia Mistika/Pukey

Kulttuuritekoja tehdään harvoin, jos oopperan yletöntä tukemista ja muuta sellaista ei lasketa. Jonkun huutavan puutteen täyttävät kulttuuriteot ovat harvinaisia. Ne ovat yleensä taloudellisesti epäkiitollista touhua, ellei satu saamaan valtiolta ilmaista fyffeä kahmalokaupalla.

Tämä levy on kulttuuriteko. Nykyinen, televisiossa verbaalipiereskellen naimakavereita metsästävien uuvattien edesottamuksista sairaalloisen kiinnostunut ja iskelmärockia korvat täynnä paskaa kuunteleva isänmaamme on parempi paikka tämän folkloristisen uroteon jälkeen.

KTMK ei koskaan yltänyt samalle nerokkuuden tasolle kuin sitä seurannut ja hirven lailla svengaava Radiopuhelimet, mutta tämän julkaisun jälkeen bändin klassikkostatusta on vaikea kiistää. Se liitettiin aikoinaan hätäisesti 80-luvun alun hc-skeneen, mutta bändi sopi paremmin siihen jatkumoon, joka alkoi raa’asta suistojen bluesista, jalostui aavikolla Beefheartiksi ja vankilasaarella Birthday Partyksi. Jäätyneessä Pohjolassa siitä sikisi Kansanturvamusiikkikomissio.

Tuotanto on masteroitu uudelleen todella onnistuneesti. Komissio jyrähtää kuin Komissarov.