Kuin vaahtokarkki farkunsepaluksessa – Homeboy Sandmanin ulosanti miellyttää mutta energia jää välittymättä

Arvio julkaistu Soundissa 5/2017.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

Homeboy Sandman
Veins
Stones Throw

Veins on jo seitsemäs studioalbumi tuotteliaalta jättiläiseltä Homeboy Sandmaniltä, joka on levyttänyt Stones Throw’n tallissa vuodesta 2011. Veinsillä Homeboy Sandman jatkaa tutuksi käyneellä omintakeisella ja nokkelalla tyylillään, monotonisella flow’llaan, joka tarttuu kuulijaan kuin kesänuotiolla grillattu vaahtokarkki farkunsepalukseen.

Melankoliset jazz-melodiat, selkeät ja teeskentelemättömät rytmikuviot, joiden kera Sandman ei myöskään heittäydy muotivirtauksiin, muodostavat jylhän taustan Sandmanin tavallisen ihmisen mielenjuoksua vilkkaammalle riimittelylle ja verbaalisille oivalluksille. Sanoitukset ovat räppärin perinteen mukaisesti loputtomiin asti viihdyttäviä, tarkkanäköisiä ja ihanalla tavalla leikkisän naivistisia.

Kaikki biisit ovat vain pari-kolmeminuuttisia, joten koko levy jää pikkuisen lyhykäiseksi. Homeboy Sandmanin ulosanti on vakaata, rentoa ja välitöntä, mutta tavallista vaisumpaa, joten miehen vahva energia jää Veinsillä suureksi osin välittymättä. Homeboy Sandmanin omien sanojen mukaan tämä levy syntyi halusta “burning desire to just fuckin’ rhyme” – ehkäpä ensi kerralla siis lisää tuota poltetta ja paketti onkin sitten viimeistä piirtoa myöten kasassa.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa