KURKIRKU: The Mesh

Arvio julkaistu Soundissa 10/2007.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Lehtien putoillessa puista on oikea aika vuodesta asettaa levylautaselle Cassand­ra Wilsonin myöhempää tuotantoa. Niinpä Helsingistä ja Porvoosta tuleva Kurkirku osuu esikoisellaan otolliseen saumaan.

Arvio

KURKIRKU
The Mesh
Presence

Lehtien putoillessa puista on oikea aika vuodesta asettaa levylautaselle Cassand­ra Wilsonin myöhempää tuotantoa. Niinpä Helsingistä ja Porvoosta tuleva Kurkirku osuu esikoisellaan otolliseen saumaan.

Laulaja Mirella Pendolinin ja kosketinsoittaja Kalle Katzin sävelmät nostavat mieleen paitsi Wilsonin, tietenkin myös Anna-Mari Kähärän. Tarjolla on siis paikoin hyvin taidokkaasti pidäteltyä jazzjohteista draaman kaarta.

Kepeää, mutta kipeästi kaivattua anarkiaa yhtälöön tuo Mikko Iivanainen. Jo aikoja sitten Free Control -yhtyeensä myötä jonkinasteisena Raoul Björkenheimin kruununprinssinä esiin astunut kitaristi loistaa nytkin useilla raidoilla. Ei vähiten Time Expiredilla, jolla koko ryhmä kokeilee siipiensä kantavuutta improvisaattoreina.

Yksi irtiotto puoltaa toki paikkaansa, mutta parhaimmillaan Kurkirku esittäytyy malttaessaan pitää ilmaisun rauhallisena. Radioheadin Pyramid Songille sukua oleva Might Not Crawl, komeaksi kasvava Radio Help sekä tulkinta niin Billie Holidayn kuin Kate Bushinkin omakseen ottamasta George Gershwinin The Man I Lovesta ovat albumin kestävintä antia.

Lisää luettavaa