Jos ei Ruotsin, niin ainakin kotikaupunkinsa Uumajan parhaiten varjeltu salaisuus, 27-vuotias Nocturnal Rites heräsi kuin heräsikin yli kymmenen vuotta kestäneeltä levytystauoltaan. Bändin musiikki ei ole koskaan istunut yhteen tai kahteenkaan kategoriaan, mutta eritoten ensiaskeleidensa power metaliin se on rakentanut pesäeroa laulaja Jonny Lindqvistin rekrytoinnista lähtien.
Nocturnal Ritesin tapauksessa termiä aliarvostettu on saanut jankuttaa kyllästymiseen asti. Toki Lindqvist on bändin soinnin persoonallisin tekijä, mutta yhtä lailla yhtyeen musiikki on jo pitkään rouhinut perinteisiä heavy metalin kaavoja huomattavasti räväkämmin. Se ei edelleenkään pelkää yhdistää uutta ja vanhaa, ja muistaa oppikirjamaisesti ladata kovimmat paukut kertosäkeeseen kerta toisensa jälkeen.
Vaikka sinänsä sama kaava raskaasta riffittelystä maailmaa syveilevän kliimaksin kautta malliesimerkkikitarasooloihin toistuu ties monettako kertaa, ei yhtyettä tee mieli patistaa uudistumaan. Nämä herrat eivät keksi pyörää uudestaan vaikka pakotettaisiin.
Osa Phoenixin annista on heittämällä raskainta Nocturnal Ritesia tähän asti. Eritoten kaksi viimeistä kappaletta, Used To Be Good ja Welcome To The End menisivät laulua lukuun ottamatta Arch Enemystä.