Muusikko Jorma ”Jokke” Seppälä, 72, on kuollut

Urallaan Seppälä soitti omien bändiensä lisäksi muun muassa Dannyn, Vicky Rostin ja Kisun taustayhtyeissä, osallistui euroviisukarsintoihin sekä kirjoitti kappaleita muille artisteille.
8.6.2026 13:27

Jorma ”Jokke” Seppälä on kuollut 72-vuotiaana. Suru-uutisen on Ilta-Sanomille vahvistanut Seppälän veli Jarmo ”Jakke” Seppälä.

Pitkän uran musiikin parissa tehneen Jokke Seppälän levytysura alkoi 1970-luvun alussa Session-yhtyeen riveissä. Session, jossa Seppälä toimi laulaja-kitaristina, sijoittui kolmanneksi vuoden 1972 Pop-yhtyeitten Suomen mestaruuskilpailussa (joka vaihtoi myöhemmin nimensä Rockin SM-kilpailuksi). Samana vuonna loppukilpailuun eteni myös muun muassa Tabula Rasa.

Sessionista Seppälä siirtyi Kisun taustayhtyeeseen, jossa myös Jarmo ”Jakke” Seppälä soitti. Veljekset soittivat 70-luvulla myös Danny Show’ssa sekä Vicky Rostin taustayhtyeessä. Vuonna 1979 Seppälät julkaisivat yhteisalbumin 2 Seppälää.

Jokke Seppälä julkaisi Move On -sooloalbumin vuonna 1980 ja osallistui Syksyn sävel -kilpailuun Lauantaiyö-kappaleella. 70- ja 80-lukujen taitteessa Seppälä teki myös yhteistyötä Pepe Willbergin kanssa. 80-luvulla Seppälä oli myös mukana Euroviisujen taustakuorossa sekä osallistui kahdesti itse karsintoihin: vuonna 1985 Pave Maijasen kirjoittamalla Jossain-kappaleella ja seuraavana vuonna omalla Kaamoksen maa -kappaleella, jonka esitti Seppälän, Anita Pajusen, Rele Kosusen ja Leena Nilssonin muodostama Gruppo Jokke.

Seppälä sävelsi myös kappaleita muille artisteille (kuten Samuli Edelmannin Pienestä kii) sekä mainosmusiikkia (kuten K-Supermarketin tunnus). Hän toimi myös tuottajana muun muassa The Kidsille, Kurrelle ja Marjorielle.

Youtube video
Youtube video
Youtube video
Youtube video