Rush soitti ensimmäisen täysimittaisen keikkansa ilman edesmennyttä Neil Peartia – Settilista ja videoita julki

Rush teki paluun tien päälle sunnuntaina 7.6. Los Angelesissa.
8.6.2026 14:16

Rush soitti viime viikonloppuna ensimmäisen täysimittaisen keikkansa sitten rumpali-sanoittaja Neil Peartin kuoleman. Basisti-laulaja Geddy Lee ja kitaristi Alex Lifeson nousivat sunnuntaina 7.6. lavalle Los Angelesin Kia Forumissa yhdessä rumpali Anika Nillesin sekä kosketinsoittaja Loren Goldin kanssa.

Yhtye soitti kaikkiaan 24 biisiä käsittäneen setin, johon oli nostettu kappaleita kattavasti pitkän uran varrelta aina nimikkodebyytin (1974) Working Man -klassikosta Clockwork Angels -albumin (2012) päättävään The Gardeniin. Konsertin yllättävämpiin hetkiin lukeutui, kun yhtye esitti Time Stand Still -kappaleen ensimmäistä kertaa levyversiolla vierailevan laulaja Aimee Mannin kanssa.

Alta voit katsoa yleisöstä käsin kuvattuja videoita keikalta. Artikkelin lopusta löydät myös koko settilistan.

Rush jatkaa Neil Peartia muistavaa sekä bändin uraa juhlistavaa Fifty Something -kiertuettaan pitkälle ensi vuoteen saakka. Tänä vuonna yhtye kiertää Pohjois-Amerikkaa ja Meksikoa, ensi vuonna orkesteri suuntaa Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan. Rush nähdään Euroopan-kiertueen merkeissä Helsingin Veikkaus-areenalla 10.4.2027.

Lue myös: Keikkalavoille palaava progressiivisen rockin legenda Rush saapuu Suomeen

Youtube video
Youtube video
Youtube video
Youtube video
Youtube video
Youtube video
Youtube video
Youtube video
Rush Setlist Kia Forum, Inglewood, CA, USA 2026, Fifty Something Tour