Kypsynyttä ilmaisua, huonoja viboja – A Day To Rememberin uusin ei nyt putoa

Arvio julkaistu Soundissa 9/2016.
Kirjoittanut: Lassi Linnola.

Arvio

A Day To Remember
Bad Vibrations
Epitaph

Metalcorea ja punkpopia enemmän tai vähemmän sulavasti yhdistelevä A Day To Remember on ehtinyt jo kuudenteen levyynsä. Bad Vibrations -kokopitkä jatkaa siitä, mihin Common Courtesy (2013) jäi, tällä kertaa hieman vakavoituneempana. Yhtyeen jäsenet näyttävät kuitenkin sekoittaneen vakavan ja tylsän käsitteet keskenään, sillä kokonaisuutena Bad Vibrations on harvinaisen mielikuvitukseton tuotos. Levy tarjoilee 41 minuutin edestä yllätyksettömiä kertsejä ja kliseisiä lyriikoita.

Bad Vibrationsia vaivaa myös yhtyeelle ominainen epätasaisuus. Tyylilajit heittelehtivät kuin teini-ikäisellä mielialat, usein vieläpä saman kappaleen sisällä. Ainoaksi yhteiseksi nimittäjäksi nousevat breakdownit, joita yhtye miltei pakonomaisesti viljelee – balladeissakin.

Keskinkertaisen aineksen valtava volyymi on sääli, sillä Bad Vibrationsin paremmat hetket, kuten Exposed ja Bullfight, katoavat helposti typerryttävän massan keskelle. Levyn viimeisen kappaleen nimi Forgive And Forget on kuin toimintaohje levyn ostaneille: antakaa anteeksi ja unohtakaa. Edellisessä on vielä työstämistä, mutta jälkimmäinen on jo käytännössä tehty.

Lisää luettavaa