LANGHORNS: Club Gabardino

Arvio julkaistu Soundissa 01/2001.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
Ruotsalaistrio Langhorns kylvää pääpiirtein samaa sarkaa kuin Hypnomen ajan kanssa vain paranevalla Super Sonicollaan. Michael Sellersin kitara rämisee ja vonkuu raa'an dramaattisesti, mutta taipuu vaivatta hienovaraisempaankin tunnelmointiin koskaan ylilyönteihin sortumatta.

Arvio

LANGHORNS
Club Gabardino
Bad Taste

Ruotsalaistrio Langhorns kylvää pääpiirtein samaa sarkaa kuin Hypnomen ajan kanssa vain paranevalla Super Sonicollaan. Michael Sellersin kitara rämisee ja vonkuu raa'an dramaattisesti, mutta taipuu vaivatta hienovaraisempaankin tunnelmointiin koskaan ylilyönteihin sortumatta. Usein bongo-rumpujen tukema rytmisektio svengaa beat-rytmin variaatioilla salakavalan modernisti ja hienostuneesti. Pääosin Sellersin oivallisilla sävellyksillä on taipumusta south-of-the-border-maalailuihin, joita toisinaan trumpetti ja joskus fonikin, alleviivaavat maukkain mariachi-ripauksin. Perinteitä kunnioitetaan surf-kitarapioneeri Dick Dalen railakkaalla The Victorilla. Herkästä alusta tiukkaan härkätaistoon kiihtyvä Aspiración voisi melkein olla Agentsia. Power Gripiin voi hyvin kuvitella Baddingin laulamaan.
Club Gabardino on vaarallisen nopeasti tapaa muodostava äänite ja täyttää aikuisenkin pään selittämättömällä halulla lähteä keskiyöllä, perheen nukkuessa, päämäärättömästi ajelemaan sateisia katuja ja kohtalokasta profiilia tavoitellen tupakoimaan marraskuisesti kolean järven autiota selkää tuijottaen. Vain muutaman kitaranvonkauksen tähden. 

Lisää luettavaa