LEFTFIELD: Alternative Light Source

Arvio julkaistu Soundissa 6–7/2015.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Arvio

LEFTFIELD
Alternative Light Source
Infectious

Leftfieldin 1995 ilmestynyttä Leftism-albumia voi hyvällä omallatunnolla kutsua konemusiikin klassikkolevyksi. Edellisen studioalbuminsa Rhythm & Stealth 16 vuotta sitten julkaissut duo on Alternative Light Sourcella kutistunut Neil Barnesin sooloprojektiksi Paul Daleyn jäätyä kelkasta jo hyvissä ajoin ennen tätä valjua comebackia.

Leftismin aikoihin Leftfield viihtyi myyntilistojen lisäksi musiikkialan palkintogaaloissa ja nautti edelläkävijän maineesta. A Final Hit -biisi tallentui osaksi ajankuvaa Trainspotting-elokuvan soundtrackilla. Alternative Light Sourcen soundi puolestaan kuulostaa valikoimalta moneen kertaan käytettyjä keinoja. Barnesin asenne uutta Leftfield-albumia kohtaan tuntuu niin yhdentekevältä, että kiekon julkaisua bändin nimellä on vaikea sulattaa.

Alternative Light Source on parista vetävämmästä biitistään huolimatta seesteinen kokonaisuus. Albumin parhaat hetket sijoittuvat Little Fishin tamppauksen keskelle ja Head And Shouldersin Sleaford Mods -turinointiin. Siinä on kuitenkin kovin vähän tylsää, konventionaalista ja vanhanaikaista levyä pelastamaan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa