Kitaristi-veisumaakari Magnus Karlsson white metalia kilkuttaa, kun maailma hautaansa nilkuttaa.
Kaksi Nightwishin kolmesta kaupallisesti menestyneimmästä albumista laulaneen Anette Olzonin kolmas soololevy Rapture peilaa epävakaata maailmantilannetta pukemalla toivon sanomaa kristilliseen kaapuun. Rumpuja vaille kaikki instrumentit soittanut Karlsson on työstänyt Nettanille laulettavaksi helppokuunteluisia, kaikki paukut melodisiin kertosäkeisiin panostavia ralleja, joiden riffivetoisista, vahvasti kuorojen sävyttämistä ja aika musiikkiteatterimaisista säkkäreistä löytyy niin sinfo- ja powermetallia kuin tiluheviäkin.
Maltillisen mittaiset biisit edustavat sitä samaa perusvarmaa Karlssonia, jota kuulee lukuisien Frontiers-projektien levyillä Starbreakerista Allen/Landeen, mutta tällä kertaa kertsit ovat niin popahtavia, että Anetten valoisan, kirkkaan ja selkeän äänen vahvuudet pääsevät hienosti framille. Aviomies Johan Husgafvelin kuiva örähtely duo-osuuksissa sen sijaan kuulostaa päälleliimatulta ja aiheuttaa mietoja hämmennyksen hetkiä ja flow-katkoja muuten niin vaivatta soljuviin sävelmiin. Anettea on aina ilo kuunnella, vaikka gospel tällä kertaa pahemman kerran yskittääkin.
Levyarvio: Anette Olzonin ääni on terässä, mutta aviomiehen osuudet aiheuttavat hämmennyksen hetkiä
Arvio julkaistu Soundissa 6/2024.
Kirjoittanut: Mape Ollila.
Arvio
Anette Olzon
Rapture
Frontiers
Rapture
Frontiers