DIIVin aiemmat levyt ovat olleet varsin hyviä, mutta ehkä myös vähän vaikeasti lähestyttäviä. Vapaamuotoiset kappalerakenteet, kaikuefektit ja laulu joista sanoja ei juuri erota eivät ole tarjonneet helppoa tarttumapintaa. Jos Is The Is Are (2016) oli askel popimpaan suuntaan, voi Deceiveriä jo verrata The Pains Of Being Pure At Heartin indie rockiin.
Uusi levy on DIIVin ensimmäinen jota bändin kitaristi Zachary Cole Smith ei tuottanut yksin ja kakkostuottaja Sonny Diperrin avulla bändin soundi onkin selkiytynyt. Deceiver kuulostaa selvästi erottuvine instrumentteine ja äänekkääksi miksattuine lauluosuuksineen enemmän alternative rockilta kuin shoegazelta. Melusta ei olla täysin luovuttu, mutta feedbackia ja säröä käytetään hallitusti ja melodisesti. Sävellyksellisestikin uusi levy on aiempaa tarkoituksenmukaisempi. Jos edellinen levy sisälsi 17 biisiä, on Deceiverilla vain kymmenen. Niistä jokainen kelpaisi singleksi.
Määrätietoisuus ei ehkä ole määre jota DIIViin oltaisiin ennen liitetty, mutta juuri Deceiverin vision varmuus nostaa bändin uudelle tasolle. DIIV on pelkistänyt soundinsa vain välttämättömiin elementteihin luopumatta aitoudestaan ja omaperäisyydestään.