Levyarvio: Bad Wolves tunnetaan kenties parhaiten Zombie-coveristaan, mutta yhtye on oikeasti paljon enemmän

Arvio julkaistu Soundissa 3/2018.
Kirjoittanut: Henri Eerola.

Arvio

Bad Wolves
Disobey
Eleven Seven

Jenkkimetalliyhtye Bad Wolvesin matka suuremman yleisön tietoisuuteen ei ole sieltä perinteisimmästä päästä. Jo paperilla keskimääräistä mielenkiintoisempi orkka löysi itsensä koko lailla käsittämättömän tragedian keskeltä. Se oli päättänyt äänittää debyyttialbumilleen lainaversion The Cranberriesin klassikosta Zombie, ja harvinaista kyllä, oli saamassa yhden kappaleen alkuperäisesittäjistä vierailemaan kappaleella. Sattuneesta syystä suunnitelma ei koskaan toteutunut, mutta yht’äkkiä vain vuoden ikäinen Bad Wolves oli kaikkien huulilla.

Onneksi Bad Wolves on kaiken huomionsa ansainnut. Ensi alkuun keveydellään ja perinteisyydellään hieman jopa hämmentävä sointi aukeaa kuuntelukertojen kasvaessa hyvinkin tekijöidensä kuuloiseksi korvakarkiksi. Porukan kolme tunnetuinta herrasmiestä Doc Coyle (ex-God Forbid), John Boecklin (ex-Devil Driver) ja Tommy Vext (ex-Divine Heresy) pelaavat kaikki vahvuuksillaan, joihin ei kuulu suoraviivainen mättäminen sen enempää kuin kiharaiset kiemurat, vaan hienovarainen tyylitaju tiputella grungea ja metalcorea naittavaan musiikkiinsa mielenkiintoisia oivalluksia pitkin matkaa.

Ja se Zombie? Kappaleen kovin mielikuvitukseton versiointi on odotetusti ihan väärässä seurassa, mikä vain alleviivaa esittäjän oman materiaalin korkealaatuisuutta.

Lisää luettavaa