Five Finger Death Punchin ja Shinedownin kaltaisten listarokkijättien kanssa samoilla musiikillisilla leveyspiireillä operoiva amerikkalaisbändi setvii erimielisyyksiään ex-vokalistinsa kanssa lakituvassa ja esittelee samaan aikaan kolmannella albumillaan uuden keulahahmonsa. Mies kuulostaa lähes täsmälleen edeltäjältään. Mitäpä sitä toimivaa kaavaa rassaamaan.
2018 The Cranberriesin Zombie-hitin coverillaan isosti tapetille noussut Bad Wolves tekee melodista, post-grungesta ammentavaa, timanttisesti tuotettua ja ryhdikkäästi groovailevaa jenkkirockia varman päälle kuin markkinatutkimusmiesten taulukkolaskentaskenaarioita seuraillen. Täysin tietoisina siitä, että sekä yhtyeen että sen musiikin arvo mitataan suoratoistojen, Billboard-listasijoitusten, radiosoiton ja taalojen määrillä.
Dear Monsters on turvallinen ja virheetön albumi, ja sekös minua häiritsee. Biisit ovat metritavaraa genressään eikä yhtyeen, saati sitten sen keskeisimmän eli solistin, soinnissa kuulu pienintäkään intohimon sävyä. Soundien vuoksi musiikkia kuuntelevat takuulla diggaavat Dear Monstersia, mutta minusta levyä leimaavat ainoastaan sen hajuttomuus, mauttomuus ja totaalinen taiteellisen kunnianhimon puute.
