Raspikurkkujen kruunaamaton kuningatar on tarttunut isoon haasteeseen ja ottanut käsittelyyn Led Zeppelinin monille pyhän sävelaarteiston. Ja niin se taitaa olla Hartillekin, sillä hän on pitäytynyt levytysten sovituksissa lähes piirulleen. Oma panos jää lauluun, joka sopii kyllä hyvin Robert Plantin vastineeksi.
Eikä ohjelmistoon ole valittu mitään vähemmän kuultuja paloja, vaan niitä kaikkein tunnetuimpia. Kolme isointa järkälettä Whole Lotta Love, Kashmir ja Stairway To Heaven tarjoillaan heti kättelyssä ja tunnelma alkupalojen jälkeen on omituinen. Muutama onnistunut sikermäkin levylle mahtuu ja parin biisin naisnäkökulma on kiinnostava, mutta muuten oma anti jää vähäiseksi, jopa Hartin mylvähdykset jäljittelevät usein Plantia.
Ei tätä oikein huonoksikaan voi moittia, tuottaja Rob Cavallo ja soittajat ovat tehneet sinänsä hyvää jälkeä. Ensimmäinen mieleen nouseva sana on turha. Livenä nämä esitykset toimivat takuuvarmasti, ja onhan tämä hetkeksi mukavaa vaihtelua, mutta kotikuuntelussa käsi hakeutuu kyllä jatkossa paljon useammin levyhyllyn kohtaan L kuin kohtaan H.
